lauantai 8. tammikuuta 2011

Vuoden 2011 aloitusprojekti: Voimat ylös, lihaa lisää

Uusi Vuosi on vaihtunut ja loppiainenkin on takana. Olen velttoillut joulunajan treeneistä uuden heilan ja jouluvalmistelujen takia. Olen myös syönyt turhan liberaalisti hiilarimössöä.

Nyt on ryhtiliikkeen aika. Olen aloittanut tällä viikolla salilla ohjelman, jonka toivon palauttavan voimatasoni ja keräävän ohessa vähän lisää lihaa varsin hoikkaan varteeni. Ohjelma on tietysti vanha kunnon Starting Strenght, jolla olen aiemmin saanut hyvin tuloksia lyhyessä ajassa. Aion tehdä tätä ohjelmaa noin kahden kuukauden ajan ja käydä sitten mittauttamassa rasvat ja kehon koostumukseni.

Joulun ajan pitkittyneen hiilarinassutuksen ja parin pippaloinnin (joista edellinen, loppiaisaattona, meni tosi pahasti överiksi ja kärsin vuosikausiin pahimman kankkusen) jälkeen palaan siistiin arkiruokavaliooni, siis vähähiilihydraattiseen dieettiin. En toki vedä hiilareita niin alas että menisin ketoosiin, ja välillä varmaan herkuttelenkin. Kaloreita aion syödä noin 2800 kcal/vrk, ja jos en meinaa jaksaa treenata, syön enemmän.

Urheilulisäravinteina ovat käytössä koko tämän kahden kuukauden ajan kreatiini ja beta-alaniini. Ihan uutena kokeilen Udo's Oilia, kunhan saan sitä pullollisen hankittua.

Ei kommentteja: