sunnuntai 31. joulukuuta 2006

Kerta kiellon päälle

Onhan tämä vähän noloa, mutta vuoden viimeiset bileet eivät jääneetkään vuoden viimeisiksi. Ex temporena pidimme pienet kotipippalot. Piti kokea jotakin kauan haaveiltua ja siksi pari rohkaisuryyppyä oli paikallaan. Todellisuus ei kuitenkaan vastannut haaveita, mutta tulipahan kerättyä kokemus, joka monelta jää saamatta. En ottanut kuin muutaman siiderin, joten kankkusta ei ole.

Alaselkä on jäykkänä edelleen. Joka asennossa se ei ole kipeänä, mutta kumartaminen saa sen kipunoimaan. Taidan mennä ensi viikolla työterveysasemalle näyttämään ruotoani, jos tämä ei itsestään sitä ennen asetu.

Vuosi 2006 vetelee viimeisiään. Ennen kuin kasaan raporttia tältä vuodelta, täytyy suunnitella dieettijaksoa. Suunnitelmat ovat vielä aika levällään, mutta eivätköhän ne pienellä työllä selkiinny nopeasti.

perjantai 29. joulukuuta 2006

Alaselkä kipeänä

Sain alaselkäni kipeäksi. En tiedä, teinkö kyykkyjä väärin, vai johtuuko tämä alaselän saamasta kovasta rasituksesta. Tein nimittäin eilen maastavetoja hivenen raskaammilla painoilla - ja sehän rasittaa mm. alaselkää. Kävin sitten vähän luistelemassa lasten kanssa, tosin vain noin 20 minuuttia ja ihan kevyesti.

Tänään tein sitten kovan jalkatreenin ja noita kyykkyjä. Sen jälkeen alaselkä on ollut jäykkänä ja kipeänä, sitä alkoi poltella treenin jälkeen. Venyttelin kyllä perusteellisesti tänään, mutta se ei tuonut apua. Kultsi lupasi hieroa minua vielä tänä iltana ja laittaa lihasrelaksanttia. Ehkäpä tämä tästä.

keskiviikko 27. joulukuuta 2006

Vuoden viimeiset bileet

Joulupäivän iltana tuli jälleen biletettyä. Seurueessa oli kolme sisarustani ja toiseksi vanhimman siskoni juuri 18 vuotta täyttänyt poika. Ihan kivaa oli, otin hillitysti alkoholia ja vältyin kankkuselta. Eilinen meni paljolti sängyssä, taisin kuitata viime päivien univelkoja.

Bileet olivat vuoden viimeiset. Vaimo oli jo tekemässä kahden kuukauden alkoholilakkoa, minä taas mietin reilun kuukauden mittausta, tipatonta tammikuuta. Se kyllä tukisi dieettiä hyvin.

Kuopus on valvottanut kolmatta yötä putkeen. Hän on kuumeillut ja hänen yskänsä kuulostaa haukkumiselta. Jätin aamupäivän salitreenin väliin, kun lisäksi myös parempi puolisko on sairaana. Saimme kuitenkin lapselle taiottua lääkäriajan terveyskeskuksesta vielä tälle päivälle.

maanantai 25. joulukuuta 2006

Viikko 51 / 2006

Täsmäliikunnat: 0
Venyttelyt: 0
Kävelyä: 1,5 km

Aamupaino: 76,2 kg.

Joulukiireet, hirveä väsymys ja huono tulos kehonkoostumusmittauksessa vei mehut ja motivaation. Pidin tämän viikon taukoa paitsi kuntosalilta myös muusta liikunnasta.

Joulupäivä ja paluu salille

Aatto on takana. Pukki kävi ja toi myös liikuntaan liittyvää kivaa. Sain kuntokalenterin, joka on kyllä muuten hyvä, mutta vähän liian iso. Lisäksi sain uudet korvanapit MP3-soittimeeni. Olen onnistunut rikkomaan jo kahdet korvanapit tänä syksynä salilla ja lenkillä.

Syömisten kanssakaan en ole pihtaillut, kuten nyt jouluna on tapana. Makeaa on mennyt melko paljon. Tosin sitä on tullut vedettyä jo hyvissä ajoin ennen aattoa tällä viikolla... *nolo*

Viikon salitauko päättyy tänään, kun palaan raudan pariin. Niska ja hartiat alkoivat oireilla pari päivää sitten liikkumattomuutta, joten onkin korkea aika tehdä jotakin. Saan vielä kaverinkin salille, joka on aina kivaa. Vaikka itse treenin aikana en juuri ehdi turista, niin ennen treeniä pukuhuoneessa ja sen jälkeen saunassa. Nyt suunta kohti salia, jossa odottaa rinta-hauis-olkapää -treeni.

sunnuntai 24. joulukuuta 2006

Lordi's Rocktaurant

Kävin ensi kertaa Lordi's Rocktaurantissa. Paikka oli varsin pieni, mutta onneksi ruuhkaa ei ollut. Sisustus oli kyllä komea, Tomi Putaansuun käsialaa aivan selvästi. Löytyi hirviömäisiä maalauksia, lasivitriineistä tuijottavat Mr. Lordin ja Kitan hahmot, Hannibal Lecter, sähkötuoli, pääkalloilla varustettu valtaistuin, kallolamput katossa jne. Eli tunnelma oli kohdallaan. Mutta, mutta... Pöytiin ei tarjoiltu, vaan ruoka tehtiin asiakkaan seistessä tiskin edessä. Omituista, etenkin kun näki annosten hinnat. Suurin pettymys oli itse ruoka. Maistamani Oxin pihvi oli säälittävän pieni pötkö sitkeää lihaa, muusi maistui jauheelta eikä salaattikaan ollut kovin tuoretta. Vielä kun yksi työntekijä uskaltautui tulla pöytäämme kyselemään palautteen toivossa, tokaisin herrasmiesmäisesti, että olen "vähemmän muusia, enemmän lihaa" -koulukuntaa, mutta muuten annos kyllä maistui (vale) ja oli sopivan kokoinen (vale). Rocktaurantista jäi jotenkin amatöörimäinen kuva ja se harmitti. Paikka on varmasti monen turistin pysähdyspaikka, mutta toista kertaa ei varmaan moni enää tule.

perjantai 22. joulukuuta 2006

Ei onnistunut vieläkään

Taidan antaa periksi. En päässyt eilenkään salille. Kotihommia oli ihan helkkaristi ja lisäksi paremman puolisko oli kriisitunnelmissa. Motivaatio ei muutenkaan ollut korkealla. Ajattelin, että tämä viikko taitaa sitten ollakin kokonaan loma kuntosalilta. Jouluvalmisteluja on vielä tänään ja huomenna enkä kuitenkaan viitsi lähteä perheen seurasta aattonakaan raudan pariin. En minä kyllä tätä näin suunnitellut, mutta ei auta taistella tuulimyllyjä vastaan.

torstai 21. joulukuuta 2006

Treeni jäi väliin

Salitreeni jäi eilen väliin. Olimme kyllä menossa koko poppoolla salille, mutta lapsiparkki olikin mennyt kiinni jo nyt eikä vasta ensi viikolla. Meille tuo tieto ei ollut kantautunut. Kun kaupan kautta kotiuduimme, oli voimat sen verran vähissä, etten saanut itseäni edes lenkille, vaan otin pienet torkut. Parisuhdeosastoakin piti selvitellä, joten edellispäivänä noussut joulufiilis latistui olemattomiin. Toki lisää kaihersi tuo surkea kehonkoostumusmittauksen tuloskin, motivaatio oli aika kuopassa.

No, tänään yritän päästä salille jälleen, vaikka kovasti pitää kotona siivoilla kun huomenna tulee tuttavaperhe kylään etelästä. Joululomahan alkaa tänään, mutta juuri nyt en siitäkään jaksa hihkua.

keskiviikko 20. joulukuuta 2006

Kehonkoostumusmittaus

Kävin mittauttamassa kuntoiluprojektini edistymisen kehonkoostumusmittauksella. Urheiluopiston Lihashallintastudiota hoidetaan näköjään edelleen vasemmalla kädellä, sillä mittaajiksi on nakitettu edelleen opiskelijoita. Mittaus tehtiin ihan samaan tapaan kuin aiemminkin, mutta en saanut vertailutietoa aikaisempiin tuloksiini. Ne löytyvät onneksi minulta. Mittaus tehtiin siis InBody 3.0 -laitteella, joka ei kriitikoiden mielestä anna tarpeeksi luotettavia ja tarkkoja tietoja. Olen yleensä mittauttanut rasvaprosenttini myös pihdeillä, mutta mittaukset tehnyt ihminen oli joululomalla, joten tuota lukemaa en saanut.

Tässä InBody-mittauksen olennaiset tiedot:

Pituus: 178 cm
Paino: 76,5 kg (+1,6 syyskuusta 2006)

Lihasmassa: 59,7 kg (+1,0 kg syyskuusta 2006)
Rasvamassa: 13,6 kg (+0,7 kg syyskuusta 2006)
Rasvaprosentti: 17,7% (+0,4 % yks.)


Eli mittaus oli lievä pettymys. Lihasta oli tullut edelliseen mittaukseen eli syyskuuhun verrattuna kilon verran. Valitettavasti kyytipoikana tuli lähes yhtä paljon läskiä, 0,7 kiloa. Kyllä tämä vetää hiljaiseksi, kun treenasin mielestäni melko hyvin ja olen syönytkin melkoisen tunnollisesti. Edes kesällä lisäämäni proteiini ei tuonut autuutta.

En ole onnistunut saamaan takaisin alkuvuonna kadottamiani lihaksia. Vuoden takaisesta olen jäljessä lihasmassassa 1,2 kiloa, läskiä taas on 0,4 kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Rasvaprosentti InBodylla mitattuna on nyt 0,6 pykälää korkeampi (eli huonompi) kuin vuosi sitten. Harmittaa lähteä dieetille näin vähillä lihaksilla, mutta ei auta itku markkinoilla.

maanantai 18. joulukuuta 2006

Viiko 50 / 2006

Täsmäliikunnat: 5 (3 kuntosalia, 1 pilates, 1 saliaerobinen)
Venyttelyt: 2
Kävelyä 9 km
Aamupaino: 76,3 kg.

Pääsin vihdoin takaisin normaalitahtiin sairastelujen jälkeen. Sain mahdutettua viikkoon kaikki suunnittelemani liikunnat, mikä on jo melkoinen saavutus meikäläiselle. ;-)

sunnuntai 17. joulukuuta 2006

Jouluvalmistelut pulkassa, lisää pakkasta

Jouluvalmistelut alkavat olla hyvällä mallilla. Parempi puolisko sai insipiraation joulusiivoukseen perjantai-iltana kello 19 jälkeen. Takana oli 10 tunnin riuska työpäivä, mutta kummasti sitä jaksoi imuroida, jynssätä, puunata ja tampata mattoja. Kello näytti 21.50 kun kämppämme kimmelsi puhtautta. Tänään ostimme viimeisiä lahjoja, minäkin ne vaativimmat eli oman murun paketit. ;-)

Pakkanen on kiristynyt, mittarissa oli jo aamulla -15. *hytinää* Auton oven tiiviste jäätyi kiinni, joten ujuttauduin pelkääjän puolelta sisään kuljettajan penkille... Lenkillekään ei tehnyt mieli mennä, joten vetäisin saliaerobisen. Aluksi sotkin 20 minuuttia normaalilla kuntopyörällä, sitten 20 minuuttia cross traineria, sen jälkeen 10 minuuttia rivakkaa soutua laitteella ja lopuksi 5 minuutin jäähdyttely matalalla kuntopyörällä. Sykemittari näytti 56 min 10 sek, keskisyke 137, kaloreita paloi 602 (siis mittarin mukaan, ei oikeasti! ;-), josta rasvaa 48%. Eli juoksulenkkiä paljon monipuolisempi aerobinen, rasitti koko kroppaa ja teki terää.

Nyt vähän palauttavaa purtavaa, suihkuun, venyttelemään ja katsomaan mussukan kainaloon Taru Sormusten Herraa. Ah, kylläpä elämä taas maistuu! ;-D

lauantai 16. joulukuuta 2006

Lunta ja pakkasta

Ikuiselta tuntunut, masentavan märkä ja synkkä syksy taitaa vihdoinkin väistyä. Viime yönä satoi lunta ja pakkasmittarin lukema painui alle -10 asteen.

Kävimme ulkoilemassa perheen kanssa aamupäivällä. Vedin Stigassa vuorotellen muksuja, välillä kahta kerralla. Se venytti mukavasti aina kireitä rintalihaksia. Stigan vetoa kertyi noin kuusi kilometriä, joista puolet alamäkeen ja puolet ylämäkeen. Se oli tehokkasta hyötyliikuntaa!

Etureidet olivat vähän hellinä, kun muutaman tunnin päästä kävin salilla. Jaksoin kuitenkin vetää tiukan jalkatreenin. Kyllä nyt kelpaa!

tiistai 12. joulukuuta 2006

Väsynyt jaksoi vääntää

Viime yönä uni ei meinannut tulla silmään. Eräs ihmissuhdejuttu valvotti. Kun nukkumatti lopulta minut sieppasi, muutaman tunnin uni jäi katkonaiseksi.

Uhmasin sääntöjä ja menin silti salille lounastauolla. Rauta nousi yllättävän hyvin, vaikka olin väsynyt. Väsynyt jaksoi sittenkin vääntää. Ainoastaan jälkimmäinen hauiskääntösarja jäi vajaaksi. Tein habat mutkatangon sijaan pitkästä aikaa käsipainoilla - ja sepäs tuntui rankalta! Ehkä raudan keveyttä selittää se, että edellisestä treenistä on monta päivää, rinta-hauis-olkapää -treenistä oli kulunut peräti viikko.

maanantai 11. joulukuuta 2006

Viikko 49 / 2006

Täsmäliikunnat: 3 (2 kuntosalia, 1 pilates)
Venyttelyt: 0
Kävelyä 3 km

Aamupaino: 76,4 kg.

Tällä viikolla iski sitten pikainen mutta raju flunssa. Perjantai ja pitkälti lauantaikin menivät sängyn pohjalla, eikä vielä sunnuntaina uskaltanut mitään treenaamista edes vakavasti ajatella.
Liikuntaviikko meni siis pipariksi. Paino sentään putosi viime viikon ennätysluvuista.

sunnuntai 10. joulukuuta 2006

Viimeinen lenkki

Karmaiseva uutinen pysäytti. Nuori mies jäi lenkille muutaman kilometrin päässä kotoani. Koskaanhan ei voi tietä, koska viikatemies tulee kylään, mutta itse en juokse tien laidassa, vaan pyörätiellä tai pururadalla - enkä näin liukkaalla ollenkaan. Jossittelu ei varmaan lohduta lenkkeilijän kotijoukkoja.

lauantai 9. joulukuuta 2006

Yhtenäisyyspäivä ja kuumetta

Toissa päivästä tulikin yhtenäisyyspäivä, vastapainona keskiviikon itsenäisyyspäivälle. Vietimme vapaapäivää, paitsi esikoinen, joka oli koulussa. Ulkona oli satanut lunta ja pakkasta oli muutama aste. Kävimme aamupäivällä laskemassa pulkalla ja kelkalla mäkeä ja nelivuotias neitimme sai pitkästä aikaa hiihtää. Sitten lounaan jälkeen nukahdimme neljästään parisänkyymme parin tunnin päiväunille. Eli todellakin, perheen yhtenäisyyspäivä!

Esikoisen tultua koulusta porhalsimme salille, muksut veimme lapsiparkkiin. Vedin jalkatreenin, joka tuntui aika raskaalta. Sitten taas kotiin, lapsille iltapalaa, itselle välipalaa ja muksut nukkumaan. Taas kuntoklubille, nyt tosin pilates-tunnille.

Loppuviikon treenisuunnitelmat menivät mönkään, sillä heräsin eilen järkyttävään oloon. Kurkku tuntui olevan täynnä piikkilankaa, päätä jomotti, nenä oli tukossa, lihaksia särki ja kuume poltteli koko maallista tomumajaani. Eilinen menikin pääasiassa sängyn pohjalla, ruoka ei juuri maistunut. Viime yönä hikoilin kuumeen pois, tänään on vain kurkku ollut vähän kipeänä ja korvissa vähän paineen tunnetta. Toivottavasti pöpö taittui näin nopeasti.

keskiviikko 6. joulukuuta 2006

Kuntoklubin pikkujoulut

No, enpä sitten mennytkään autolla kuntoklubin pikkujouluihin, vaikka niin aioin. Mutta ei kyllä kaduta, kivat bileet oli.

En muista syöneeni yhtä hienoa pikkujouluateriaa. Alkuruokana oli palsternakka-vuohenjuustokeittoa paahdettujen pinjansiemenien kanssa, balsamico-marinoituja kasviksia ja ilmakuivattua kinkkua, korianteri-kraavattua jäämerenlohta dijonsinappimajoneesilla, salaatti aurinkokuivatusta tomaatista, kanasta ja hedelmistä, marinoituja katkarapuja, pastaa ja oliivia sekä pikku blinejä, mätiä, smetanaa, sipulia ja punasipulihilloketta. Kun tästä satsista tehtiin selvää, pääruuaksi tarjoiltiin paahdettua kalkkunanrintaa ja piparkakkukastiketta, rosmariinipaahdettua porsaanleikettä sekä juureskakkua ja paistettua valkokaalta. Sain vielä ahdettua kupuuni jälkiruuan eli kahvin kera tarjottuja hienoja juustoja, suklaata ja luumuhilloa.

Kaloreita ei tosiaan laskettu! Olin hehkeän blondiparven ainoa mies ja ilta jatkui yökerhossa. Tanssin hien pintaan naisten kanssa ja kaikilla näytti olevan kivaa. Parempi puolisko tosin tinttasi vähän liian monta shottia ja oli pikkutunneilla todella nakit silmillä. Hänellä onkin ollut karmea kapula, minulla ei ollenkaan - tosin lyhyt yöuni vähän painaa.

maanantai 4. joulukuuta 2006

Viikko 48/2006

Täsmäliikunnat: 3 (kaikki kuntosalia)
Venyttelyt: 1

Kävelyä 18 km

Aamupaino: 77,1 kg.


Kesken viikon iski raju mutta onneksi pikainen oksennustauti, joka sekoitti liikuntasuunnitelmia - pilates jäi väliin, kuten myös täsmäaerobinen. En saanut vedettyä kolmea kevyen viikon treeniä sairastelun takia. Sain kuitenkin käveltyä työmatkoja kiitettävästi, paljon tavallista enemmän.

Taas juhlimassa

Huh, huh. Nyt on pakko painaa jarrua. Minä, entinen absolutisti ja pitkän linjan alkoholin kohtuukäyttäjä (kuulostaako selittelyltä? ;-) ja melkoinen terveysintoilija olin taas juhlimassa lauantai-iltana. Otin onneksi hillitysti, joten vältyin krapulalta, kuten viikkoa aiemmin.

Viikonlopun herkuttelut eivät ryöstäytyneet käsistä aivan niin pahasti kuin edellisellä kerralla, mutta tuskin mistään fitness-ruokavaliosta voidaan puhua. Vai miltä kuulostaa perjantaina lähes 300 grammaa lakua, lauantaina tuhti annos rasvaista pekoni-yms. pastaa, kolme kossupaukkua ja kaksi siideriä, 150 gramman pihvillä varustettu hampurilainen ja kolmannes vaimon 90 grammaisesta purilaisesta, sunnuntaina yksi pulla ja kaksi lihapasteijaa, pari kourallista lakua ja muutama kourallinen juustosipsejä... Okei, eivät ne olleet sentään viikonlopun KOKO ruokalista, mutta syntilista kuitenkin. Söin muutakin. Terveellistäkin. Ihan oikeasti. *nolo*

lauantai 2. joulukuuta 2006

Pieni nälkä lisää ikää?

Olipas hätkähdyttävä uutinen Kalevassa tänään 2.12, otsikolla "Pieni nälkä hidastaa vanhenemista". Jutussa kerrottiin tutkimuksista, joita on tehty mm. apinoilla, hiirillä ja pikkumadoilla - ja myös ihmisillä. Siellä kuulemma dieettiryhmään kuuluvilla koehenkilöillä oli muun muassa parempi sydämen toiminta, paremmat veren rasva-arvot ja parempi verenpaine kuin vertailuryhmässä.

Artikkelissa Tampereen yliopiston gerontologian professori Antti Hervonen kuitenkin muistuttaa, että kalorirajoitus ei saisi johtaa aliravitsemukseen ja nälkiintymiseen. Niukan ruokavalion pitäisi hänen mukaansa olla oikein tasapainotettu, jottei synny puutostiloja.

Uutisesta huolimatta en kuitenkaan aio alkaa ruuan kanssa säännöllisesti pihistelemään pidemmän eliniän toivossa. Paitsi ensi vuoden alkupuolella, jolloin kokeilen hallittua, kevyttä dieettiä.

perjantai 1. joulukuuta 2006

Pystykynnessä taas

Ilmeisesti oksennustauti oli nopeaa sorttia. Keskiviikkoillan järkyttävän laattamisen jälkeen ruoka on pysynyt sisällä. Tosin uskalsin syödä aamupuuron eilen vasta iltapäivällä.

Tänä aamuna oli vielä kuvottava olo, mutta lusikoin väkisin pari Weetabixia maidon ja ruisleivän kanssa kurkusta alas.

Kun olen taas pystykynnessä ja töissä, niin ehkäpä jo viikonloppuna vähän harrastaisin jo liikuntaa....?

torstai 30. marraskuuta 2006

Laatta lentää

Omituisen olon, turvotuksen ja ellotuksen syy selvisi eilen illalla, kun olo paheni nopeasti ja syöksyin vessaan oksentamaan. Laatta lensi tosi rajusti ja väkivaltaisesti, tuntui että koko ruuansulatuselimistö olisi pitänyt yökkiä pois. Vaimolla oli samanlainen tauti viikko sitten. Se meni ohi parissa päivässä, toivottavasti minullakin.

Alkuviikon nousussa ollut painokin syöksähti yli kaksi kiloa alaspäin! :-o

Nyt sitten tervehdyn ja odottelen pari tervettä päivää ennen kuin palaan liikunnan pariin.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Kroppa kaipaa kevennystä

Pienten päiväunien jälkeen jaksoin vetää salilla melko tiukan selkä-ojentaja -treenin. Treenin loppupuolella tuntui vähän epämiellyttävää oloa rinnassa. Epäilen sen johtuvan viikonlopun mässäilyn aiheuttamasta pötsin tukkoisuudesta.

Salilta tullessani aloin miettiä, että olin meinannut unohtaa pitää kevyen viikon. Kun aloin miettiä viime viikonlopun väsymystä, päättelin, että se saattoi johtua myös minua väijyvästä ylirasituksesta.

Eilinen treeni oli viime viikon paikkailua, joten tänään aloitan sitten kevyen viikon. Vähemmän rautaa, enemmän sarjoja ja rennompi asenne. Kroppa on varmasti kaivannut sitä.

maanantai 27. marraskuuta 2006

Pötsi turvoksissa

Viikonlopun sikailujen jäljiltä olo on ollut melko tukkoinen. Pötsi on turvoksissa ja jopa hengittäminen on normaalia hankalampaa. Sitä se roskaruuan mättäminen kolmena peräkkäisenä päivänä aiheuttaa... Jotenkin kuidut ja kasvikset jäivät vähiin tuon mättämisen rinnalla.

No, nyt on palattu arkeen. Toivottavasti jaksan päiväunien jälkeen porhaltaa salille tekemään selkätreenin. Työmatkat kävelen tänään, sekin on jo reipas alku viikolle.

Tuli mieleeni, että tunnen olevani varsin trendikäs, kun jopa Posion kunnanjohtaja on aloittanut kanssani samoihin aikoihin blogin pitämisen! ;-)

Viikko 47 / 2006

Täsmäliikunnat: 4 kertaa,
joista kuntosalia 3 ja juoksulenkki 1.
Venyttelyt: 0 kertaa.
Kävelyä: 6,5 km.

Aamupaino, keskiarvo: 75,7 kg

Loppuviikosta iski käsittämätön väsymys, jonka takia jätin yhden punttitreenin ja pilates-tunnin väliin. Lauantai-iltana tuli käytyä vähän bilettämässä. Edellisestä kerrasta ei ole kuin viikko, silloin siis riekuin 29-vuotissynttäreiden kunniaksi Lapin syntisimmässä tunturikeskuksessa - ja nehän olivat parhaat synttärikemut vuosikausiin. ;-p Terveysintoilijaksi tuota alkoholia on tullut otettua turhan usein viime aikoina...

Lenkki sunnuntai-iltana jäi tavallista lyhyemmäksi, kun kuntopolku oli muuttunut tappavan liukkaaksi. Muutenkin piti ottaa iisisti, kun olin ollut edellisenä iltana jullaamassa.

Kiteytettynä kaikkiaan keskivertoviikko liikunnan puolesta.

torstai 23. marraskuuta 2006

Plokin korkkaus

Heipparallaa!

Nyt tämäkin on sitten korkattu, oma ploki.

Mitä tänne sitten tulee? Tarkoituksena on seurata omaa harrastustani, keho-projektiani eli liikunnan ja ruokavalion vaikutusta maalliseen tomumajaani. En ole kehonrakentaja, vaan ruipelo rimpula, entinen sohvaperuna ja ex-liikunnan vihaaja, joka koki herätyksen terveellisempiin elämäntapoihin vajaat neljä vuotta sitten.

Liikuntaharrastuksen sovittaminen töihin, kotihommiin ja perhe-elämään on melkoista taiteilua, joten siitäkin varmasti tulee rivejä irtoamaan. Arkisia havaintoja myös, muttei varmaan kovin yksityiskohtaisia.