tiistai 29. joulukuuta 2009

Paluu ruotuun

Söin joulun aikana enemmän epäterveellistä kamaa kuin miesmuistiin. Ja olo oli tosiaan sen mukainen. Painokin oli pompsahtanut peräti viisi kiloa sitten 18.12. :-o

Sunnuntaina söin jo siistimmin ja maanantaina palasin kunnolla ruotuun kirjaamaan sapuskoja ja kyttäämään hiilareita.

En aio kirjata jokaista päivää blogiini, koska käytän siihen kalorilaskuri.fi -sivua. Viikottaiset raportit kuitenkin pysyvät mukana jatkossakin.

Hiilaripöhö alkoi laskeutua aika nopeasti, sillä jo tiistaina puntari näytti enää neljää ekstrakiloa. Eiköhän ylimääräiset kilot ole lähteneet jo viimeistään ensi viikon alkupuolella.


Salilla kävin liki viikon tauon jälkeen maanantaina. Leuanveto-ohjelman aloitin viikosta 5, kuten ohjeet sanovat, mutta homma tuntui olevan vähän liian rankkaa. Muuten jaksoin varsin hyvin. Kokeilin pikkuveljen vastikään neuvomaa jippoa penkkipunnerruksessa: jättää olkapäät kauemmaksi kropasta. Ja se tuntui toimivan! :-) Maastavetoon sai vielä lisätä rautaa; tosin ote alkoi sormista pettää sarjojen loppupuolella.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Loppuvuoden saliohjelma: 2x6

Olen autuaasti unohtanut kirjoittaa tänne viime viikot käytössä olleen, pian jo toiseksi vaihtuvan saliohjelmani. Kysehän on Pakkotoistolta lukemastani Miken 2x6 -penkkitreenistä. Penkin lisäksi sovelsin 2x6 -tekniikkaa myös muihin isoihin liikkeisiin eli kyykkyyn, maveen, pystypunnerrukseen ja soutuun. Kas tässä:

Päivä 1:


Leuanveto 5 sarjaa (20 Pull-Ups -ohjelman mukaan)
Kyykky 2x6
Penkkipunnerrus tangolla 2x6
Vinopenkkipunnerrus käsipainoilla 2x8
Vatsarutistus (osaksi lisäpainoilla) 2xMAX
Kylkikierrot lisäpainoilla 2xMAX

Päivä 2:

Leuanveto 5 sarjaa (20 Pull-Ups -ohjelman mukaan)
Etukyykky 3x5
Mave 2x6
Soutu 2x6
Habat mutkatangolla tai käsipainoilla 2x8-12
Satanen 2xMAX
Selänojennus 2xMAX

Päivä 3:

Leuanveto 5 sarjaa (20 Pull-Ups -ohjelman mukaan)
Kyykky 2x6
Penkkipunnerrus kapealla otteella 2x6
Dippi 2-3xMAX
Pystypunnerrus 2x6
Voimapyörä 2xMAX

------------
2x6-systeemi kiteytettynä:

Jos tulee kokonaisuudessaan 2x6, niin seuraavalla kerralla 2,5kg lisää.

Jos ekalla tulee 6, mutta toisella ei, niin seuraavalla kerralla samat painot.

Jos ekalla ei tule 6, nin toiseen sarjaan 5 kiloa pois. Jos nyt tulee 6, niin seuraavalla kerralla sama tavoite.

Jos ekalla ei tule 6, eikä 5 kilon pudotuksen jälkeenkään tule 6, niin seuraavalla kerralla 5 kiloa pienempi tavoite.

2009 Yhteenveto: Rasvat 19% -> 12%

Vuosi on lopuillaan ja on aika pistää yhteenvetoa ketogeenisestä dieetistä. Aloitin dieetin maaliskuun alussa ja ennen aloittamista tilanne oli tämä:

25.2.09
- paino: 82,3 kg
- rasvaprosentti: 19,7% (rasvaa 16,2 kg)
- rasvaton paino: 66,1 kg


Ensin en ollut puhdasoppisella ketogeenisellä, vaan vähensin hiilareita. Söin silti liian vähän rasvaa. Treenit eivät kulkeneet kovin hyvin. Dieetin alkutaivalta vaivasi sairastelu ja säädin makroravinnejakaumia vähän uusiksi alkupäivien jälkeen. Kaloreita n. 2200-2400 kcal, rasvaa aluksi vain n. 40 %, myöhemmin lisäsin sen yli 60% energiasta. Tulos 3 kk:n jälkeen:

22.5.09
- paino: 75,5 kg
- rasvaprosentti: 17,6% (rasvaa 13,3 kg, -2,9 kg 3 kk:ssa)
- rasvaton paino: 62,2 kg (-3,9 kg 3 kk:ssa)


Kesäkuun alussa siirryin oikeaoppiselle ketogeeniselle dieetille, CKD:lle. Sen aikana treenit sujuivat hivenen paremmin kuin keväällä. Söin dieetin aikana noin 2300 kcal/vrk, rasvaa n. 70% energiasta. Hiilareita normaalisti n. 30 g/vrk, paitsi tietysti CKD:n tankkauspäivinä. Tässä tulos 3 kk:n jälkeen:

28.8.09
- paino: 72,0 kg (-3,5 kg 3 kk:ssa)
- rasvaprosentti: 15,3 % (-2,3% yks. 3 kk:ssa; rasvaa 11 kg, eli -2,3 kg 3 kk:ssa)
- rasvaton paino: 61,0 kg (-1,2 kg 3 kk:ssa)


Vaikka rasvaa oli karissut kohtalaisen hyvin, en ollut vieläkään tuloksiin tyytyväinen. CKD:llä oli ongelmana myös se, että salitreenit eivät vieläkään kulkenut niin hyvin kuin toivoin. Muutin siis dieettini TKD:lle, kohdennetulle ketogeeniselle. Lisäsin energiansaantini 2500 kcal:iin ja hiilaria vedin keskimäärin alle 90 grammaa/vuorokausi painottuen ennen salitreeniä. TKD:n ensimmäiset 2 kk menivät näin:

23.10.09
- paino: 69,0 kg (-3,0 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaprosentti: 14,6% (-0,7% yks. alle 2 kk:ssa; rasvaa 10,1 kg eli -0,9 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaton paino: 58,9 kg (-2,1 kg alle 2 kk:ssa)


TKD sopi meikäläiselle parhaiten tähänastisista. Salilla jaksoi selvästi paremmin ja jatkoin samalla linjalla näihin päiviin asti, tosin vähentämällä kalorit ensin 2400 kcaliin ja viimeiset pari viikkoa 2200 kcaliin. Tässä vuoden viimeisten pihtimittausten tulos:

18.12.09
- paino: 68,3 kg (-0,7 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaprosentti: 12,9 % (-1,7 % yks. alle 2 kk:ssa; rasvaa 8,8 kg eli -1,3 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaton paino: 59,5 kg (+0,6 kg alle 2 kk:ssa)


Rasvat on siis mitattu pihdeillä, mittaajana alan konkari.

Yhteenvetona: Paino on pudonnut helmikuun lopusta 14 kiloa, rasvaprosentti on pienentynyt 6,8 prosenttiyksikköä. Aerobista harrastin tosi vähän koko vuonna, touko-elokuussa lenkkeilin 1-2 kertaa viikossa, muuten vain vähän hyötyliikuntaa eli jonkin verran työmatkojen pyöräilemistä ja kävelemistä. Salilla kävin kolmesti viikossa. Siis rasvat saa pois ilman rääkkiä!

Olen tällä hetkellä tiukemmasa kunnossa kuin koskaan aikuisiällä (tähän asti), salilla homma on sujunut TKD:llä parhaiten. Dieetissä on parasta se, että nälästä ei tarvitse kärsiä, saa syödä oikeasti hyvänmakuista, täyttävää ruokaa 3-4 ateriaa päivässä. Aiemmilla ruokavalioilla vaivannut väsymys on nykyisin tuikiharvinainen vieras. Vauhtia ja hyvää fiilistä taas riittää kuin teinipojalla konsanaan.

Ähky ja kankkunen

Otsikon mukainen olotila tuli eilen. Jouluherkkujen mättämisen lisäksi lähdimme nimittäin ex temporena viihteelle. Anoppi hommasi lastenvahdit, juotavat ja olipa vielä laittanut kotiinsa karaokevehkeet. Muuta ei sitten tarvittukaan. Jatkoimme vielä anopin lähistöllä olevaan karaokekuppilaan ja sain taas laulaa oikein kunnolla! :-D Enpä muista olleeni koskaan aiemmin viihteellä joulupäivänä.

Makeiden joulumättöjen vetämisen kyllä tuntee ja huomaa peilikuvasta. Olo on turvonnut - litteä vatsakin näyttää miltei ilmapallolta. Nyt saa kyllä tämä lisäaine-sokeri -sotkujen mättäminen riittää. Onneksi pyhät ovat takana ja edessä on vielä muutama arkipäivä ennen vuoden vaihtumista.

torstai 24. joulukuuta 2009

Joulua!

Olen laskeutunut joulun aikaan kuten suurin osa muustakin väestä. Ohjelmassa on tuttu kaava eli paljon energiapitoista, hiilari- ja rasvavoittoista mässäilyä, laiskottelua ja konsolilla pelaamista. Hiilareita kyttään taas ensi viikolla. Hyvää joulua kaikille!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Fysioterapiaa ja biletystä

Kävin perjantaina OMT-fysioterapeutin luona toista kertaa. Hän huomasi etenkin pitkien selkälihasteni olevan tosi hellinä ja myös epäkkäät olivat aika jumissa. Selitin, että taustalla on keskiviikon kova selkätreeni ja torstain ylimääräistä stressiä aiheuttanut työpäivä. Fysioterapeutti taikoi kivut ja kireydet tiehensä.

Ilo oli kuulla, että viime kerralla auotut fasettilukot eivät olleet uusiutuneet! Se antoi toivoa, että vaivani ovat voitettavissa.

Lopuksi fysioterapeutti testasi rintarankani syvien lihasten toimivuutta ja antoi kaksi kevyttä jumppaohjetta. Tätä ja tätä pitäisi tehdä aamuin ja illoin aina seuraavaan kertaan saakka.

Kaveri vaikuttaa tosiaan ammattitaitoiselta. Puhuimme session aikana mm. punttitreeneistä. Kun kyselin vinkkiä sormivoimien hiipumiseen maastavedossa, hän kehotti minua roikkumaan treenin lopuksi minuutin verran leuanvetotangossa. Otankin tuon vinkin käyttöön heti ensi kerralla.

Perjantai-iltana oli ohjelmassa biletystä. Hyvässä seurassa ja sopivalla alkoholiannostuksella syntyivät onnistuneet kemut. Sain laulaa liki sydämeni kyllyydestä, ensin SingStaria ja sitten ravintolassa karaokea. Ensimmäisessä karaokekuppilassa oli hiljaista ja meidän seurue oli ainoa, joka lauloi. Lauloin yksin tai yhdessä peräti kahdeksan biisiä. Poikkesimme vielä toisessa lauluravintolassa, jossa oli jonoa, mutta vedin sielläkin kaksi biisiä.

perjantai 18. joulukuuta 2009

TKD:n tavoite saavutettu! :-D

Kehonkoostumus- ja pihtimittaus olivat erittäin iloisia yllätyksiä. Rasvaa on karissut odotettua nopeammin. Kas tässä pihtimittauksen tulokset:

- paino: 68,3 kg(* (-0,7 kg alle 2 kk:ssa) (*=kotipuntarin paino)
- rasvaprosentti: 12,9 % (-1,7 % yks. alle 2 kk:ssa; rasvaa 8,8 kg eli -1,3 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaton paino: 59,5 kg (+0,6 kg alle 2 kk:ssa)


Sain samaan hintaan tehdä InBody-mittauksen sekä vanhalla että uudemmalla laitteella. Vanhempi InBody näytti rasvojen olevan 12,8% ja uusi, 720-päätteinen laite näytti vielä alempaa lukemaa, peräti 12,1%. Yleensä uudempi laite on näyttänyt isompaa rasvaprosenttia kuin vanha.

TKD:n tavoitteenani oli päästä 12 % tai alempiin rasvoihin. Vaikka olen mittaustavasta riippuen muutaman desimaalin yli 12:n, julistan tavoitteen saavutetuksi.

Tänään on luvassa biletystä eli hiilareita, alkoholia, laulua ja toivon mukaan paljon naurua. Joulutaukokin on edessä.

En aio heittää vähähiilarista ruokavaliota suinkaan metsään, mutta kokeilen lisätä vähän hiilaria sekä ennen että mahdollisesti myös jälkeen treenin. Josko saisin leuanvetojakin tehtyä nykyistä enemmän.

torstai 17. joulukuuta 2009

Viikko 51 / 2009 [ma-to] (TKD-viikko 13)

TKD-projektin tämän vuoden loppusuora oli lyhyt viikko. En saanut pihisteltyä hiilareissa ihan niin paljon kuin suunnittelin, mutta ei se haitannut. Painokin putosi vielä vähän - aikuisten oikeasti jo liian alas...

Aamupaino: 68,3kg (-3,9 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta, -0,9 kg viime viikosta)

SYÖTY ENERGIA: 2226kcal
- PROTEIINIA 121g / 22%
- HIILAREITA 51g / 9%
- RASVAA 168g/ 69%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 168kcal

to 17.12.09 (TKD-päivä 78)

Tänään oli pakollinen lepopäivä treeneistä huomisten mittausten takia. Töissä oli pieni räiskyvä konflikti erään kollegan kanssa mutta muuten oikein hyvä, sopivan touhukas päivä. Illalla kävimme koulun joulujuhlassa ja sen jälkeen tuttavaperheen luona iltakahvilla. Perheen laatuaikaa, siis.

SYÖTY ENERGIA: 2224kcal
- PROTEIINIA 131g / 24%
- HIILAREITA 55g / 10%
- RASVAA 162g / 66%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

ke 16.12.09 (TKD-päivä 77)

On kiva tehdä työviikko ilman aamuvuoroja. Saa nukkua tarpeeksi öisin eikä unirytmi sotkeennu ollenkaan. Tämä viikko on harvinainen poikkeus omassa työrytmissäni. Töiden jälkeen kävin salilla, jossa leuanvetotesti meni vituralleen. Illalla katsoimme ihan viihdyttävän komedian. Venyttelin sen aikana.

SYÖTY ENERGIA: 2176kcal

- PROTEIINIA 126g / 23%
- HIILAREITA 50g / 9%
- RASVAA 160g / 68%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 168kcal

Leuanvetotesti numero 7: Vaivaiset 11 leukaa!

Kahden huilipäivän jälkeen menin banaanin voimalla salille. Tein ohjelman mukaisen leuanvetotestin eli lämmittelyn jälkeen vedin niin monta leukaa kuin jaksoin. Enkä saanut kuin vaivaiset 11 leukaa! Siis vain yhden enemmän kuin viimeksi. Testistä olisi teoriassa pitänyt saada peräti 20, eli jäin peräti 9 toistoa siitä. Aaargh! :-( Pidin parin minuutin tauon ja tein uudelleen maksimiyrityksen: nyt sain nipin napin kahdeksan toistoa. Eli en siis saanut edes yhteensä 20 toistoa, vaan 19...

Mutta en silti anna vieläkään periksi. Ohjelma neuvoo jatkamaan viikosta viisi. Jatkan siitä, mihin 11 maksimitoistoa tehnyt jantteri treenaa kohti maagista 20 toistoa. Käytännössä teen siis saman leuanvetotreenin kuin toissa viikolla. Kyllä se vielä sieltä joskus tulee, piru vie! Loppuviikon pidän leuanvedoista kuitenkin vapaata, sillä kroppa selvästi kaipaa sitä.

Heh, laskin tuossa, että maksimini nousee noin 1 toisto / 3 viikkoa. Eli 9 lisätoiston saaminen kestäisi peräti 27 viikkoa eli yli puoli vuotta... :-/ No, kesällä viimeistään 20 pitää saada.

Lopputreeni menikin reippaalla menolla, etukyykkäsin, penkkasin ja vedin maasta kohtalaisilla romuilla. Ja loppuun keskivartalojumpalla loput mehut pois. Edessä on nimittäin lepopäivä ja ylihuomenna vuoden viimeiset kehonkoostumuksen mittaukset.

ti 15.12.09 (TKD-päivä 76)

Toinen huilipäivä, töissä vähän rauhallisempaa. Niskaa meinasi vähän juiliskella; skolioosin peeveli varmaankin. Kova pakkanen jatkui ulkona, sen tunsi kun piti käydä lyhyt työkeikka raittiissa ilmassa.

SYÖTY ENERGIA: 2279kcal

- PROTEIINIA 112g / 20%
- HIILAREITA 56g / 10%
- RASVAA 176g / 70%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

tiistai 15. joulukuuta 2009

ma 14.12.09 (TKD-päivä 75)

Viikko oli hieno aloittaa mahtavan pitkällä aamulla. Vein muksut päiväkotiin ja kouluun, tein kaikessa rauhassa munakasta aamiaiseksi, luin lehden, selasin blogeja ja tein salaatin evääksi. Töihin menin vasta klo 11. Ulkona oli tosi kylmä, pakkasta liki 20 astetta.


SYÖTY ENERGIA: 2225kcal

- PROTEIINIA 118g / 21%

- HIILAREITA 45g / 8%

- RASVAA 175g / 71%

LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

Kaksi huilipäivää

Pidän kaksi lepopäivää, maanantain ja tiistain. Keskiviikkona teen leuanvetomaksimitestin, tavoiteena hurjat 20 toistoa. Tämä kaikki siis leuanveto-ohjelmani mukaisesti.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Olli Radio Rockissa

Tarzan-Olli vieraili tänä aamuna Radio Rockissa. Herra oli studiovieraana ja sai kaupallisella radiokanavalla mielestäni harvinaisen paljon eli noin vartin aikaa puhua. Haastattelu ei antanut minulle paljoakaan uutta. Enkä tiedä, herättikö se kanavan peruskuuntelijassa eli machorokkarissa mitään positiivisia tuntemuksia - vähän epäilen kyllä. ;-) Oli ihan kiva, että Heikelä & Linnanahde heittivät muutaman kriittisenkin kysymyksen. Muun muassa sekin kävi ilmi, ettei luomu ole pelkästään hinttien hommaa... ;-)

Viikko 50 / 2009 (TKD-viikko 12)

Parin reissuvoittoisen pätkäviikon jälkeen pääsin normaalirytmiin. Salitreenit alkoivat painaa kroppaa - etenkin leuanvedot, jotka jäivät monesti kesken. Sekin saattoi vaikuttaa jaksamiseen, kun söin viime viikkoja vähemmän (2200 kcal). Painokin tuli hieman alaspäin.

Aamupaino: 69.2kg (-3,0 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta, -0,4 kg viime viikosta)

SYÖTY ENERGIA: 2245kcal
- PROTEIINIA 128g / 23%
- HIILAREITA 65g / 12%
- RASVAA 161g / 65%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 208kcal

su 13.12.09 (TKD-päivä 74)

Tänään oli rauhallisempi päivä. Mussukka meni ystävänsä kanssa käymään Haaparannan Ikeassa ja ehdin syventyä kunnolla Falloutin laajennusosaan. Sain pelattua läpi Broken Steel -laajennuksen päätehtävän muutaman yrityksen jälkeen. Kävin myös salilla, vaikka niska oli jäykkänä ja säteili kipuna päähän. Salilla etenkin selkä osoitti väsymisen merkkejä. Leuanvetosarjat jäivät kesken, mutta muuten jaksoin pakertaa yllättävän hyvin niskasta huolimatta. Illalla nälkä vaivasi, mutta söin silti hieman suuniteltua vähemmän perjantaisen mässäilyn vastapainoksi.

SYÖTY ENERGIA: 2146kcal
- PROTEIINIA 124g / 23%
- HIILAREITA 56g / 11%
- RASVAA 156g / 63%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 206kcal

la 12.12.09 (TKD-päivä 73)

Katsoimme aamulla mielenkiintoisen ajankuva-elokuvan nimeltä Mammutti. Sitten tappelimme railakkaasti mussukan kanssa, teimme joulusiivouksen, riitelimme vähän lisää ja lopulta sovimme. Tuntuu, että sain ison mustan möykyn sisältäni pois. Ja sen jälkeen elämä hymyili. Samaa tuntui mussukka vakuuttavan. Söin normaalia vähemmän eilisen kaloriylijäämän vastapainoksi.

SYÖTY ENERGIA: 2089kcal
- PROTEIINIA 131g / 25%
- HIILAREITA 63g / 12%
- RASVAA 143g / 63%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 145kcal

lauantai 12. joulukuuta 2009

pe 11.12.09 (TKD-päivä 72)

Perjantai sujui kaikin puolin mainiosti. Aioin olla ilman karkkia, mutta vaimo ja neiti toivat minulle töihin Daim-patukan, johon sorruin. Käytin sen laturina ennen salia. Salilla tuntui olevan lihaksista puhti poissa, mutta jaksoin silti tehdä kaikki muut paitsi osan leuanvetosarjoista. Maastavedossa meinaa ote pettää, pitäisi oppia käyttämään vetoremmejä. Illalla tilasin uusia biisejä SingStoresta ja testasin niitä. Kaloreita tuli aivan liikaa, sillä vetäisin loput karppipitsasta salin jälkeen iltapalaksi.

SYÖTY ENERGIA: 2732kcal

- PROTEIINIA 125g / 18%
- HIILAREITA 78g / 12%
- RASVAA 210g / 70%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 237kcal

ke 10.12.09 (TKD-päivä 71)

Käytin kuopusta aamulla hammaslääkärissä, tuli toruja siitä että annan hänen itse pestä hampaansa myös iltaisin. Täytyy parantaa tapani. Ehdin pelata hetken ennen töihin menoa. Kävelin työmatkan. Töissä vauhdikas päivä. Lapojen väli tuntui jäykältä ja vähän aralta - johtuikohan eilisestä fysioterapeutin käsittelystä.

SYÖTY ENERGIA: 2199kcal

- PROTEIINIA 131g / 24%
- HIILAREITA 60g / 11%
- RASVAA 156g/ 65%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 150kcal

torstai 10. joulukuuta 2009

Tilauksia sarjatulella

Viime päivinä monessa ns. ruokatietoisessa blogissa, muuallakin kuin Ollin, on hehkutettu iHerbiä ja annettu vinkkejä siitä, mitä kannattaa tilata. Olen tehnyt kolme tilausta lyhyessä ajassa, sillä kyseisen jenkkikaupan Suomeen tilaamisessa on 1,3 kilon painoraja ja 80 dollarin hintaraja.

Olen huomannut, että iHerbin toimitusajat ovat venyneet. Ensimmäiset paketit viime kesänä tulivat viikossa. Ehkä silloin oli vähemmän ruuhkaa ja ihmiset lomilla tms. Tänään tullut paketti oli matkalla kaksi viikkoa. Toivottavasti muut paketit eivät viivy yhtä kauaa.

Otin tänään tulleesta paketista heti maistiaiset, nimittäin Emerald Balance Amazon -merkkistä antioksidanttijauhetta. Ja se oli tosi maukasta! Faidra ei ole ilmeisesti turhaan suitsuttanut tätä. Taidan ottaa tämän päivittäiseen käyttöön.

Paketissa tuli D:tä lapsille ja aikuisille, (noin viikon ajan lopussa ollutta) magnesiumia ja Ollin kehumaa B-vitamiinia. Viimeksi mainittua en aloita vielä, koska vanhaa ja halvempaa B-vitamiinia on vielä reippaasti jäljellä. Onneksi uusimmassa B-vitskussa on pitkä päiväys. Tilasin muuten sitä vahingossa seuraavaankin satsiin... Sen verran petollisen helppoa on klikata lähetys tulemaan iHerbistä. No, joka tapauksessa uutta B-vitamiinia olisi pitänyt tilata jossain vaiheessa lisää eikä päiväys ehdi tulla vastaan tässäkään tapauksessa.

ke 9.12.09 (TKD-päivä 70)

Tosi tiukasti aikataulutettu, stressaava päivä tänään. Aamulla minua haastateltiin erääseen suppean kohderyhmän lehteen blogini takia (luit oikein!), sitten oli fysioterapiaan ja töihin meno. Töiden ohella kuskasin vaimoa ja lapsia. lllalla kotiin tullessa oli pinna aika kireällä.

SYÖTY ENERGIA: 2223kcal

- PROTEIINIA 123g / 22%
- HIILAREITA 58g / 10%
- RASVAA 165g / 68%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

Vielä lisää MSM:ää

Tarzan-Ollin hehkutuksesta sain idean lisätä MSM:n annosta. Olen ollut huomaavinani lievää lihaskireyksien helpottamista, muttei siis järisyttävää muutosta. Olen ottanut MSM:ää kaksi grammaa iltaisin. Aloitin tällä annoksella vajaat kaksi kuukautta sitten. Eilen aloin ottaa tätä rikkijauhetta myös aamuisin, tosin vain gramman verran. Raportoin, jos havaitsen muutoksia olossa ja/tai elossa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

OMT-fysioterapeutin käsittelyssä

Kävin tänään ensi kertaa OMT-fysioterapeutilla. Sinne minut lähetti työterveyslääkäri, joka oli tehnyt diagnoosin lievästä skolioosista.

Fysioterapeutti vaikutti erittäin ammattitaitoiselta ja kokeneelta kaverilta. Hän kokeili rintarankani ja kaulani liikkuvuutta, hieroi ja aukaisi pari fasettilukkoa. Eikä tehnyt edes kunnolla kipeää! ;-)

Otin puheeksi myös ravinnon lihaskireyksien hoidossa ja hän osoittautui olevan Antti Heikkilän koulukuntaa. Hän kertoi olleensa CKD:llä aiemmin. Eli kaverin kanssa löytyi nopeasti yhteinen sävel! :-D Ravintoon liittyen hän ei ollut kuullut MSM:stä mahdollisten lihaskireysten ja nivelvaivojen helpottajana.

Fasettilukkojen avaamisen jälkeen olo oli tosi hyvä ja ongelmapaikkojen liikkuvuuskin parani kertaheitolla. Avaaminen oli tietysti vain ensiapua. Ensi kerralla minulle tehdään mm. syvien lihasten kuntotesti ja harjoitusohjelma. Parempaan työergonomiaan on myös syytä kiinnittää huomiota: vanha läksy mm. pilates- ja joogatunneilta, mutta ilmeisesti osittain unohtunut sellainen. Sain uuden ajan jo ensi viikon lopulle.

Illalla, kun olin päivän ajan tehnyt tiukasti töitä päätteen ääressä, yläselän nikamat tuntuivat taas jäykiltä ja kipeiltä... En tiedä onko kyse fysioterapeutin käsittelyn aiheuttamasta jutusta vai oliko aukominen vain lyhyen ajan ilo.

ti 8.12.09 (TKD-päivä 69)

Toinen aamuvuoro putkeen pisti vähän väsyttämään. Pienet nokoset auttoivat jaksamaan salille. Otin laturiksi banaanin ja laitoin väliin loput kaakaonibsit (jee. vihdoinkin pussi on tuhottu!). Salilla oli luvassa aluksi seitsemän leuanvetosarjaa, eli varsin kova rasti: kaksi viimeistä sarjaa jäi vajaiksi. Kyykyissä jätin kesken molemmat sarjat, sillä pelkäsin reväyttäväni alaselän. Muutenkin rauta oli raskasta tänään. Illalla pelasin vähän liian pitkään Falloutia, kun mussukka oli kyläilemässä siskonsa ja äitinsä luona.

SYÖTY ENERGIA: 2198kcal
- PROTEIINIA 121g / 22%
- HIILAREITA 99g / 18%
- RASVAA 143g / 60%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 369kcal

tiistai 8. joulukuuta 2009

ma 7.12.09 (TKD-päivä 68)

Tein päivän hyvän työn ja kävelin töihin aamuvuoroon. Matka kävi reippaasti hyvän musiikin tahdissa, taivalsin kolme kilometriä ennätysnopeasti, alle 26 minuutin. Töiden jälkeen maltoin ottaa pienet päikkärit, toimia kuskina perheelle ja leipoa kaksi pellillistä karppipitsaa (koska yksi on aina liian vähän). Fallout 3:n laajennusosaakin ehdin tahkota. Päivät on mainion pitkiä aamuvuoron jälkeen.

SYÖTY ENERGIA: 2129kcal
- PROTEIINIA 143g / 27%
- HIILAREITA 40g / 7%
- RASVAA 155g / 66%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 143kcal

maanantai 7. joulukuuta 2009

Viikko 49 / 2009 [ke-su] (TKD-viikko 12)

Myös tämä viikko oli pätkäviikko, kun olin alkuviikon työreissussa vieraiden eväillä. Paino pysyi silti hyvin kurissa, vaikka nautin myös muutaman annoksen alkoholia reissussa. Lauantaina vedin sikaison satsin irtokarkkeja ja paino nousi reippaasti saman tien. Loppukiri TKD:n välietappia kohti on kyllä paikallaan.


Aamupaino: 69.6kg (-2,6 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta, +0,1 kg viime viikosta)


SYÖTY ENERGIA: 2515kcal

- PROTEIINIA 131g / 21%

- HIILAREITA 158g / 25%

- RASVAA 150g / 54%

LIIKUNNALLA POLTETUT: 208kcal

su 6.12.09 (TKD-päivä 67)

Itsenäisyyspäivä sujui iisisti. Mussukka oli töissä. Ehdin käydä salilla puoliltapäivin. Kroppa oli väsynyt, etenkin selästä oli puhti poissa. Leuanvetosarjoista jäi kaksi viimeistä kesken. Samoin kyykkääminen alkoi olla sellaista vänkyröintiä, että jätin toisen sarjan kesken. Kroppa alkaa olla levon tarpeessa - mutta vielä ensi viikko on puskettava ennen kevyttä viikkoa. Illalla sain loppuun A.W. Yrjänän Päiväkirjan, jonka loppupuolella hekottelin hauskan surrealistisia ilmaisuja vilisevälle kiertuepäiväkirjalle. Pääasiassa kirja oli vakavamielistä pohdiskelua; Yrjänä on ihmisvihassaan suorastaan sympaattinen. Mutta silti ilman ihmisiä ei pärjää. Kirjan suosikkikohtani, uusi epävirallinen & virtuaalinen huoneentauluni kuuluu näin:

"Ihmistä pitää uskaltaa koskettaa. Sanoa mitä ajattelee. Siitä kaikki lähtee. Ilman rohkeutta ei tapahdu mitään. Avaa sylisi. Älä odota mitään".

Tuossapa lainaus, jota olen yrittänyt soveltaa viime vuodet omassa elämässäni. Kumpa meistä useampi tekisi noin!

SYÖTY ENERGIA: 2028kcal
- PROTEIINIA 121g / 24%
- HIILAREITA 57g / 11%
- RASVAA 147g / 65%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 203kcal

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kiri kohti joulua

TKD-projektin seuraava välietappi häämöttää. Tehokasta projektiaikaa on jäljellä alle kaksi viikkoa. Eli on pienimuotoisen loppukirin aika. Tämä loppukiri olisi kannattanut ottaa jo pari viikkoa sitten, mutta en vain onnistunut siinä.

Eli vähennän kaloreita vielä vähemmäksi (lähinnä rasvasta) ja myös hiilareita rajoitan hieman. Tavoitteena on vetää projekti loppuun 2200 kcal/vrk. Hiilareita 30 grammaa vuorokaudessa paitsi salipäivinä 70 grammaa vuorokaudessa.

la 5.12.09 (TKD-päivä 66)

Tänään tein stressinvastaista työtä eli pelasin antaumuksella Fallout 3:n vastikään lataamaani lisäosaa. On mainiota jatkaa hyvää pelin tarinaa eteenpäin. Illalla elimme dramaattisia hetkiä, jotka päättyivät kuitenkin onnellisesti. Vuokrasimme mussukan kanssa kotimaisen leffan blu-rayna. Kyse oli Kielletty hedelmä -elokuvasta, joka kertoo herätysliikkeen ikeestä irtautuvista nuorista. Meikäläiselle hyvinkin omakohtainen aihe, joka kosketti. Muutenkin hyvin tehty leffa. Paitsi teknisesti äänityöt olivat samaa kuin aina suomalaisissa leffoissa: musiikki pauhaa pirun isolla ja dialogi piipittää olemattoman hiljaisena. Leffaeväänä katosi noin 300 grammaa irtokarkkeja eli yllättävän paljon (mutta ovat ne silti yhä hyviä lisäaineista ja sokerista huolimatta ;-). Kalorit kylläkin ampaisivat pahasti (+900) plussalle irttareiden takia...

SYÖTY ENERGIA: 3316kcal

- PROTEIINIA 134g / 16%
- HIILAREITA 335g / 41%
- RASVAA 157g / 43%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

Poika oli tukehtua pekoniin!

Koimme eilen dramaattisia hetkiä iltapalapöydässä. Esikoispoika, 11 vee, pyysi minua tekemään mikrossa pekonia, jota olin nauttinut aiemmin samana päivänä. Ja kesken aterioinnin poika alkoi kakoa pahasti. Yritin ottaa aluksi Heimlichin (vai mikä lie) otetta, mutta olohuoneesta paikalle tullut vaimo rääkäisi että "ota se pois kurkusta". Salamana laitoin sormet pojan suuhun ja sain nykäistyä pitkän siivun pekonia ulos. Eli onni onnettomuudessa. Poika oli melkoisen järkyttynyt tapahtuneesta. Ei aikonut enää ikinä koskea mikropekoniin, koska se on sitkeämpää kuin pannulla paistettu.

Itselläkin tuli nukkumaan mennessä kauheita ajatuksia mieleen. Siis jossittelin, mitä olisi voinut tapahtua ellen olisi saanut vedettyä pekonia pojan kurkusta pois... Mutta pojan aika ei onneksi ollut vielä aika lähteä. Toivottavasti oppii pureksimaan ruokansa vastaisuudessa paremmin.

Ja jos olisi todellinen vääräleuka, niin voisi vitsailla, että "mitä minä sanoin, vähähiilarinen dieetti on hengenvaarallinen" No, mutta onpa ihmisiä tukehtunut pullaankin.

lauantai 5. joulukuuta 2009

pe 4.12.09 (TKD-päivä 65)

Töissä riitti taas touhua, vaikkakin vähemmän kuin eilen. Iltapäivällä otin kollegan tarjoaman kampanisun, jonka jälkeen iski väsymys - virheliikku, siis. Iltapäivällä lähdin kunnon meetvursti-feta -munakkaan sekä banaani-kaakaopapu -yhdistelmän voimin salille. Leuanvetosarjat olivat liian pitkiä, enkä jaksanut tehdä kuin kaksi viidestä kokonaan. Myös soudussa loppui puhti kesken. Muuten jaksoin mainiosti, maastavedossa jopa yllättävän hyvin. Treeniaika tosin venyi yli 70 minuutin eli liian pitkäksi (enkä tehdyt edes lopun keskivartalojumppaa). Treenejä on saatava vähän lyhennettyä.

SYÖTY ENERGIA: 2634kcal

- PROTEIINIA 139g / 21%
- HIILAREITA 109g / 17%
- RASVAA 181g / 62%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 224kcal

perjantai 4. joulukuuta 2009

to 3.12.09 (TKD-päivä 64)

Töissä oli tavallista tiukempi päivä. En ehtinyt pitää kunnollista lounastaukoa, vaan noudin kaupasta tonnikalasalaatin (liki kelvottoman sellaisen). Illalla ehdin pelata Fallout 3:n läpi. Tilasin saman tien kaksi laajennusosaa Playstation Storesta: se kävi tosi helposti. Kivaa tämä nykytekniikka!

SYÖTY ENERGIA: 2108kcal

- PROTEIINIA 151g / 29%
- HIILAREITA 84g / 16%
- RASVAA 129g / 55%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

torstai 3. joulukuuta 2009

ke 2.12.09 (TKD-päivä 63)

Palasin arkeen reissuilta. Väsy painoi kuitenkin sen verran, että oikaisin mussukan viereen töiden jälkeen. Sen voimalla jaksoin jumpata salilla. Leuanveto-ohjelmassa on nyt jo seitsemän sarjaa leukoja, mutta jaksoin tehdä ne (okei, vimpan sarjan vimppa toisto meni nipin napin!). Hiilareita otin normaalia enemmän, 100 grammaa irttareita, kun katsoimme mussukan kanssa aivottoman komedian blu-ray:nä, Zack & Miri puuhaa pornoa.

SYÖTY ENERGIA: 2490kcal
- PROTEIINIA 111g / 18%
- HIILAREITA 202g / 33%
- RASVAA 136g / 49%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 198kcal

maanantai 30. marraskuuta 2009

Reissusta reissuun

Levin-reissu oli mielenkiintoinen, hauskakin. Saimme levätä, jutella ja juhlia. Otimme mukaan PS3:n ja lauloimme Singstaria oikein kunnolla - olin jopa tilannut kaksi tuttua suomalaisia biisejä sisältävää levyä uusina, koska vanhat olivat naarmuuntuneet piloille. Juttelimme suhteen tilasta varsin rehellisesti, tuntuu että suhteemme on kehittynyt uuteen muotoon ja nyt uskalsimme sen tunnustaa. Irinan keikka oli floppi, lähdimme kesken pois. Elävä musiikki on minusta yliarvostettua.

Ehdin käydä eilen kuntosalilla, kun mussukka patisti. Teki oikein hyvää, krapulastakaan en kärsinyt.

Ja sitten uudelleen reissuun, Helsinkiin työn merkeissä. Oppimaan ihmisten johtamisesta ja sen sellaisesta - oikein hyödyllistä ja antoisaa. Väsyttää vähäinen, katkonainen uni. Yrjänän lukeminen koneessa oli taas avartavaa.

perjantai 27. marraskuuta 2009

iHerb

Olli Posti kirjoitti hyvän postin nettivitamiinikauppa iHerbistä. Sattumalta tein eilen tilauksen, jossa oli perinteisten D-vitamiinien ja magnesiumien lisäksi Faidran suosittelemaa antioksidanttia ja Ollin aiemmin vinkkaamaa B-12 -vitamiinia. Pari uutta Ollin vinkkiä jäi odottamaan seuraavaa tilauskertaa.

Huomasin muuten, että tilaussivulle oli tullut erityismaininta Suomeen liittyen:

"Please note that, at this time, the shipping method to Finland is limited to International Airmail, which takes 1-4 weeks, and has no tracking number. Also, your order must have a maximum value of $80.00 and must weight less than 3 pounds (1361 grams). Please make sure you are allowed to import the products you are ordering. iHerb will not be able to refund your account if your order is
held or rejected by customs in your country."

Hintaraja ainakin on uusi tai sitten en ole huomannut sitä aiemmin.

Vakaa aikomukseni on vähentää purkkivitamiinien käyttöä. Viime kesänähän innostuin Heikkilän Antin kirjan perusteella ostamaan jopa liikaakin synteettisiä vitamiineja Jenkkilästä. Noista biotiini ja e-vitamiini ovat jo loppuneet enkä palaa niihin enää. Ja muistakin osa jää pois, kun purkit on syöty loppuun. Uskon, että ainakin monivitamiini, D, C, B, kalaöljy, magnesium jäävät jatkossakin vitamiiniarsenaaliini.

Ollista innostuneena tyrkytän myös omaa koodiani, jolla saat ensimmäisestä tilauksesta viiden taalan alennuksen. Koodini on GAS457.

Viikko 48 / 2009 [ma-to] (TKD-viikko 11)

Tämä viikko jäi myös tyngäksi, koska perjantai-iltapäivällä on edessä viikonlopun mittainen reissu mussukan kanssa. Tällä viikolla paino oli koholla, kiitos edellisviikonlopun bilettämisen ja hiilarivoittoisen nassuttamisen.


Aamupaino: 69.7kg (-2,5 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta, +1,1 kg viime viikosta)


SYÖTY ENERGIA: 2410kcal

- PROTEIINIA 133g / 23%

- HIILAREITA 94g / 16%

- RASVAA 162g / 61%

LIIKUNNALLA POLTETUT: 208kcal

to 26.11.09 (TKD-päivä 62)

Heräsin kuuden aikaan tekemään vihersmoothieta mussukalle ja minulle. Hyvä tapa aloittaa aamu. :-) Eilinen riita oli siis muisto vain. Päivä sujui kuin rasvattu, monin paikoin pääsin selvästi flow'hun. Töiden tankkasin kaksi (ei-luomu) banaania kaakaonibseillä ja heralla ja ponkaisin salille. Olkapäissä tuntui väsy; hartiat eivät olleet aivan palautuneet. Leuanvedot tuntuivatkin aika rankoilta ja viides sarja jäi kesken. Leuanveto-ohjelmaan kuuluvat viikon toisen treenipäivän 90 sekunnin palautukset ovat vähän liian rankkoja, täytynee pidentää niitä. Mutta muuten treeniä pitäisi jostakin lyhentää, sillä salilla kului tänään yli 70 minuuttia.


SYÖTY ENERGIA: 2243kcal

- PROTEIINIA 117g / 22%

- HIILAREITA 91g / 17%

- RASVAA 146g / 61%

LIIKUNNALLA POLTETUT: 218kcal

Posti puhelimessa

Olin töiden puolesta ensimmäistä kertaa puhelimitse yhteydessä Tarzan-Olliin. Järjestin miehelle vähän lisää julkisuutta, kun hän tulee Lappiin tänä iltana. Mies oli aika kova (ja nopea) puhumaan, mutta erittäin yhteistyöhaluinen (totta kai). Tämä superfood-stara muuten kulkee pohjoiseen luennoimaan junalla. ;-) Harmi tosiaan, etten itse häntä pääse tapaamaan tänään, mutta ehkä vielä joskus.

torstai 26. marraskuuta 2009

ke 25.11.09 (TKD-päivä 62)

Heräsin aamulla siihen, että olo tuntui omituiselta - kuvotti ja vatsassa kupli. Ehkä esikoinen tartutti vatsataudin? Aamulla otin hiilarivoittoista gefilus-juomaa ja tein mausteisen vihersmoothien heraproteiinilla. Annoin satsista puolet mussukalle. Päivä oli levoton ja melko stressaava. Riitelin railakkaasti mussukan kanssa ja se meinasi pistää mielen matalaksi pitkäksi aikaa. Onneksi illalla sovittiin. Ruokahalukin palasi iltapäivän aikana. Hiilareita tuli liikaa, syynä gefilus-juoma ja vihersmoothie.

SYÖTY ENERGIA: 2424kcal
- PROTEIINIA 134g / 22%
- HIILAREITA 104g / 17%
- RASVAA 163g / 61%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

Olli Posti Rovaniemellä 27.11.

Selvittelin tarkemmin Olli Postin Lapin vierailua. Mies on siis tulossa Rovaniemelle jo huomenna eli 27.11. kello 18-19.30. Paikkana on Lapin urheiluopiston auditorio Tiera. Posti puhuu osana ravintovalmennusseminaaria ja homma on täysin vapaa ja ilmainen kaikille!

Raastavaa, mutta en pääse paikalle, koska olen mussukan kanssa Levillä viettämässä romanttista laatuaikaa koko viikonlopun. No, elämä on joskus myös vaikeita valintoja - tällä kertaa valitsin mussukan enkä Olli Postin luentoa. ;-)

"Syö itsesi terveeksi!" - Olli Iltalehdessä

Luin Postin Ollin etukäteen vihjaamaan lehtijutun. Iltalehti otsikoi tyylinsä mukaan raflaavasti: "Syö itsesi terveeksi!". Jutussa Olli kertoo tarinansa MS-taudin selättämisestä puhtaalla ravinnolla (mm. superfoodeilla). Jutussa on kuitenkin parasta kymmenen tehoruoan lista, jossa esitellään lyhyesti käyttöohjeineen superfoodien kulmakivet. Ja mikä parasta: kotimaiset marjat ovat ykkösenä! Maca, raakakaakao ja goji-marjat tulevat vasta sitten.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

ti 24.11.09 (TKD-päivä 61)

Palasin raudan ääreen töiden jälkeen. Laturiksi banaani, goji-marjoja ja herajauhetta veden kanssa. Jaksoin kaikki muut melkoisen hyvin, mutta penkkipunnerrus - tuo ikuinen murheenkryynini - kävi liian raskaaksi. Tai oikeastaan pelko voitti voimat: en uskaltanut tehdä täysiä sarjoja, vaan jätin molemmat yhtä vajaiksi - ettei tanko vain olisi jäänyt rinnalle. Raivostuttavaa, perkele... Iltapalasta eli kermaisesta salaami-feta-munakkaasta tuli vahingossa hieman liian tuhti. Esikoinen kärsi ripulista ja oli poissa koulusta.

SYÖTY ENERGIA: 2714kcal
- PROTEIINIA 131g / 20%
- HIILAREITA 84g / 13%
- RASVAA 201g / 67%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 197kcal

tiistai 24. marraskuuta 2009

ma 23.11.09 (TKD-päivä 60)

Bileet väsyttivät aamulla - ja jouduinpa vielä töissä aamuvuoroon. Lyhyt, kuuden tunnin uni oli kuitenkin sikeää unta. Kahvikupillisen jälkeen aloin virkistyä ja teki jo mieli uudestaan rokkailemaan. ;-) Iltapäivällä otin minitorkut ja illalla Nukkumattia ei tarvinnut kauaa etsiä. Hiilareita nassutin normaalia enemmän, kun piti tuhota viikonlopulta ylijääneet reissueväät (proteiinipatukka ja -juoma).

SYÖTY ENERGIA: 2258kcal

- PROTEIINIA 152g / 27%
- HIILAREITA 96g / 17%
- RASVAA 140g / 56%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

Goji-marjoja ja macaa Rovaniemeltä!

Kyllä, se on totta! Ostin ensi kertaa goji-marjoja kotipitäjästä. Juuri sieltä Postin Ollin parjaamasta Life-luontaistuoteketjun liikkeestä. Hintaa puolen kilon pussilla oli 19,10 euroa. Kilohinnaksi tuli siis 38,20 euroa. Se on enemmän kuin nettikaupoissa, mutta eipähän tarvitse maksaa postimaksuja.

Macaa ei ollut Lifen hyllyssä kuin pieni 150 gramman purkki. Se maksoi muistaakseni 9,90 euroa eli kilohinnaksi tulisi hulppeat 66 euroa. En ostanut macaa, koska jääkaapissa on vielä vajaa pussi.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Kuudes leuanvetotesti: Täysi kymppi

Tänään oli vuorossa leuanveto-ohjelmani ns. välitesti eli kolmen treeniviikon jälkeen tehtävä maksimitesti. Sain tasan kymmenen leukaa! :-D Viimeinen toisto oli kyllä tosi tiukka, mutta leuka meni nipin napin tangon yli = puhdas suoritus. Se on kaksi enemmän kuin edellisessä testissä.

Suoritus oli varsin hyvä - itse asiassa yhden toiston enemmän kuin tähänastinen ennätykseni - kun takana on kaksi kehnosti nukuttua yötä ja sunnuntain vastaisena yönä vielä riekkumista.

Homma jatkuu tästä. Maksimin pitää tuplaantua tästä eli töitä on edessä paljon.

Kiinnostaako ilmainen superfood-kirja?

No, sellainen on tarjolla nyt. Mene tänne vielä tänään ja toimi ohjeiden mukaan. Minäkin tein niin tänä aamuna ja odotan ilmaista Superfoodit - Suoraan Ytimeen -kirjaa.

Jos saman genren Olli Postin Nutrix-kirja ei ole vielä tuttu, sekin on jälleen ilmaiseksi jaossa täällä. Ilmaisuus on kyllä hieno juttu!

BTW, huomasin, että Postin Ollin parjaamasta Life-luontaistuoteketjustakin löytyy jo jotakin superfoodeja. Ainakin maca-jauhetta näkyi olevan pienessä purkissa, kun hain MSM-jauhetta perjantaina. Cocovin uutiskirjeen mukaan superfoodeja löytyy monista luontaistuote- / luomukaupoista ympäri maan. Eli enää ei tarvitse välttämättä maksaa Puhdistamon kovia hintoja ja postikuluja pääle näistä tuotteista. Hienoa!

A-luokan kemut!

Firman pikkujoulut olivat tosi hauskat, parhaat missä olen tähän mennessä ollut. Lähes yhtä hauskaa oli pari vuotta sitten - silloinkin jorasin Levillä, mutta nyt kokoonpano oli miltei kokonaan toinen.

Työporukkamme nuorisojaosto irtaantui jouluaterian jälkeen karaokeravintolaan, jossa vedimme monen monta biisiä vuoron perään, yksin ja yhdessä. Valitettavasti ensimmäisessä paikassa karaoke loppui alle kahdessa tunnissa, mutta onneksi läheisessä baarissa iloa riitti puoli kolmeen ja loput lauluinnosta sai tyydytettyä siellä. Reippaimmin vedin Anssi Kelan Millan, jossa käytin koko kehoa apuna ja rokkikukkoilijan show-elkeitä täysillä. Päätin illan Nothing Else Matters -balladiin. Sain kuulla mielenkiintoista palautetta lauluäänestäni nuorelta naiskollegalta, hän sanoi sen olevan "laiska". :-D Porukan naisväki oli myös todella kovia laulajia.

Laulun ja seuranpidon täyttämä ilta huipentui tanssiurakointiin kolmannessa paikassa. The Baseballsin rockabilly-coverin Umbrella kuulimme illan ja yön aikana kolmesti - ja heiluimme kovasti.

Seura oli todella hyvää, sain mieskollegani kanssa pitää seuraa peräti neljälle nuorelle työyhteisömme daamille. Ja mikä parasta, olin ns. herramieskännissä, eli touhu ei mennyt överiksi meikäläisellä ollenkaan. Jotakin parantamista olisi toki ollut, yksi naisista olisi halunnut nahkahousujeni olevan tiukempia. Mutta minkäs teet; 9 vuotta vanhat nahkahousut ovat jääneet isoksi dieetin takia. ;-)

Eilen väsytti, koska energiajuomapaukkujen takia uni ei tullut vielä aamuviideltäkään vaikka kuinka yritin.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Firman pikkujoulut

Pikkujoulujen aika on tänään lauantaina. Lähdemme Lapin synnin pesään, Lapin Las Vegasiin eli Leville. Ohjelmassa on karaokea, läpänheittoa, alkoholia ja toivottavasti muutenkin oikein hauskaa. Odotukset ainakin ovat aika korkealla. Yritän ottaa varovaisesti alkoholin kanssa, jottei taannoinen keihäs päässä -känni toistu. Hiilariakin pistän koneeseen viikonlopun aikana normaalia enemmän.

Viikko 47 / 2009 [ma-pe] (TKD-viikko 10)

Onneksi paino ei tippunut enää tällä viikolla viime viikkoiseen tahtiin. Alkuviikon aamuvuorojen univelka väsytti, mutta sain kuitattua sen nopeasti. Salilla ohjelma alkoi tuntua raskaammalta, mutta ei liian raskaalta. Loppuviikosta harjoitin ansiokkaasti hyötyliikuntaa. Pidin hiilaripäivän perjantaina.

Aamupaino: 68.6kg (-2,4 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta, -0,2 kg viime viikosta)

SYÖTY ENERGIA: 2532kcal
- PROTEIINIA 139g / 22%
- HIILAREITA 124g / 20%
- RASVAA 166g / 58%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 262kcal

perjantai 20. marraskuuta 2009

Olli Mariassa

Tarzan-Olli oli Nelosen Maria! -ohjelman vieraana. Kovasti jännitti mies, puhe meni paikoin liian nopeaksi, mutta aivan hyvin mies esiintyi hänen lyhyeen tv-kokemukseensa nähden. Hauskinta olivat Matti Nykäsen kommentit superfood-smoothiesta! :-) Ohjelmassa oli loistava bändi, tämän hetken suosikkini. Ohjelman voi katsoa täältä.

LISÄYS: Heh, hee... Ovatpa ajan tasalla Marian nettisivut....Pääsisinköhän vielä tosiaan katsomaan The Baseballsia tv-lähetykseen... Ai niin, se olikin jo KAKSI PÄIVÄÄ SITTEN. Uu-la-laa: rakastan ajan tasalla olevia kaupallisia nettisaitteja... :->

pe 20.11.09 (TKD-päivä 59)

Hyvin nukuttu yö, sujuvasti mennyt aamu muksujen kanssa ja reippailu töihin The Baseballsin rockabilly-covereiden tahtiin = mahtavaa. Huomiset pikkujoulut nostattivat tunnelma ja matkalla töihin. Poljin työpaikan pyörätelineeseen "unohtuneen" pyöräni vihdoin kotiin varastoon. Illalla salille - poikkeuksellisen myöhään - mutta jaksoin silti kohtalaisen hyvin kiskoa rautaa. Tankkasin hiilaria (mm. lakua ja Daim-suklaata :-p) koneeseen, koska pikkujoulut menevät kuitenkin juopotteluksi.

SYÖTY ENERGIA: 3254kcal
- PROTEIINIA 138g / 17%
- HIILAREITA 323g / 40%
- RASVAA 155g / 43%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 470kcal

to 19.11.09 (TKD-päivä 58)

Sain nukuttua kunnon yöunet ja tasattua aamuvuorojen aiheuttaman univelan. Kävelin pitkästä aikaa töihin - se antaa aina mainion potkun työpäivään. Työpäivä olikin tosi kiivastahtinen, tunsin työtaakan alla jopa aggressioita. Illalla rauhoituin palaamalla A.W. Yrjänän Päiväkirjaan - siinä oli vuorossa tylsä ja pinnallinen studiopäiväkirja erään levyn teosta.

SYÖTY ENERGIA: 2122kcal
- PROTEIINIA 155g / 30%
- HIILAREITA 55g / 10%
- RASVAA 140g / 60%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 160kcal

ke 18.11.09 (TKD-päivä 57)

Täytin tänään 32 vuotta - kaikessa hiljaisuudessa. Söin pari kaupan teollista muffinsia sen kunniaksi - olivat itse asiassa ihan ok, eli makuaistini ei ole vielä kääntynyt teollismäskivastaiseksi. :-D Mussukka antoi minulle lahjaksi Viivi & Wagner -bokserit ja t-paidan sekä aina niin käytännölliset pitkät kalsarit. Päiväunien ansiosta jaksoin käydä salilla. Vaikkakin ennen salia kävimme vakavamielisen keskustelun mussukan kanssa. Onneksi jatkoimme sitä illalla ja nukahdimme sovussa kylki kyljessä.

SYÖTY ENERGIA: 2317kcal
- PROTEIINIA 143g / 25%
- HIILAREITA 106g/ 18%
- RASVAA 145g / 57%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 221kcal

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Lievä skolioosi

Olin oikeassa. Selässäni on lievä skolioosi. Tai siis yksi nikamista tekee skolioosimutkan, se sijaitsee lapojen välissä. Kävin näyttämässä selkääni työterveyslääkärillä, joka vahvisti diagnoosin. Hän ei osannut sanoa, onko vaiva kenties ollut selässäni 15 vuotta tai lyhyemmän aikaa. Eikä hän osannut sanoa sitäkään, onko lihaskireys aiheuttanut skolioosin vai onko skolioosi seurausta lihaskireydestä. Joka tapauksessa sain lähetteen röntgen-kuvaan, johon pääsinkin lähes saman tien. Lääkäri on paikalla seuraavan kerran viikon kuluttua ja pirauttaa tuloksesta. Ehdotin toiminnallista fysioterapiaa, jossa kävin aukomassa fasettilukkojani (ja hoidattamassa hyppääjän polveani) takavuosina. Vielä ei herunut sinne lähetettä, mutta ehkä se tapahtuu jo viikon kuluttua.

Cacao nibsejä banaanin välissä

Kuten aioin, kokeilin cacao nibsejä eli kaakaopapuja luomubanaanin välissä. Ja yllätys! Banaani peitti lähes kokonaan kaakaopapujen karvaan maun! :-D Vielä paremmin kuin hunaja, johon olen myöskin nibsejä dipannut. Eli löysin siis sopivan konstin tuhota loput nibsit.

ti 17.11.09 (TKD-päivä 56)

Aamuvuoro, vähän unta. Pienet päiväunet, virkistyminen ja hyvä fiilis. Kyläilyä, kaupassa käyntiä. Sujuvaa perusarkea.

SYÖTY ENERGIA: 2513kcal
- PROTEIINIA 136g / 21%
- HIILAREITA 52g / 8%
- RASVAA 202g / 71%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

tiistai 17. marraskuuta 2009

ma 16.11.09 (TKD-päivä 55)

Tänään oli vapaapäivä. Olin vähän liian kauan tietokoneen kimpussa, samoin sairaslomalla edelleen oleva mussukka. Pientä torailuakin oli ilmassa. Jotain hyvääkin: tein Paistunturin porosta käristystä (ja kaveriksi kukkakaalimuusia). Suolaa (himalajansuolaa) laitoin liian vähän ja vettä liikaa. Olisin myös voinut hauduttaa lihaa vieläkin enemmän kuin reilut 2,5 tuntia, mutta muuten oli ihan hyvää. Salillakin kerkesin käydä, vaikken täysin iskussa ollutkaan (eli ei se raakakaakao-luomubanaani -laturi ihmeitä tehnyt).

SYÖTY ENERGIA: 2454kcal
- PROTEIINIA 124g / 20%
- HIILAREITA 85g / 13%
- RASVAA 187g / 67%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 195kcal

maanantai 16. marraskuuta 2009

Raakakaakaota banaanin välissä

Kokeilin yhtä saamaani vinkkiä raakakaakaon tuhoamiseen. Halkaisin luomubanaanin ja ripottelin väliin teelusikallisen eli 3 grammaa raakakaakaojauhetta. Laitoin banaaninkappaleet yhteen ja vedin naamaani. No tulos? Ei todellakaan mikään makunautinto. Raakakaakao maistuu suunnilleen samalta kuin kuiva maantiepöly! Mutta yritän oppia rakastamaan raakakaakaota.

Ravintosisältö: 122 kcal, 2 g prot, 23 g hiil, 0.8 g rasvaa, 2.1 g kuitua.

Otin tämän aterian treenilaturiksi. Saapa nähdä, onko siitä mihinkään.

Minulla on vielä vähän jäljellä myös karvaanmakuisia cacao nibsejä. Kokeilen vetää niitä banaanin välissä jossain vaiheessa.

Pääsin luomupiiriin

Pääsin mukaan Rovaniemen luomupiiriin. :-D Nyt vain pitäisi maksaa jäsen- ja takuumaksut (yht. 60 euroa), niin voisin päästä jo seuraavaan tilaukseen mukaan. Sain jo listan ruoista, joita voi tilata seuraavassa satsissa: laaja valikoima hedelmiä ja muita kasviksia. :-p

Toisaalta kauheaa satsia ei viitsi nyt ostaa, sillä löysin eräästä paikallisesta marketista luomubanaania, joita en ole kovin monesti täältä kaupoista bongannut. Ja myös luomuomenoita ostaa täräytin samaisesta kaupasta.

Aamiaismunakas

Tein tänään karppaajan perusaamiaista eli munakasta. Pistin isohkon eli 20 gramman nokareen voita pannulle tirisemään. Samalla rikoin astiaan neljä luomukananmunaa, muutaman siivun (48g) meetvurstia paloitettuna ja reipas loraus (59g) luomu vispikermaa. Vispasin ne sekaisin ja heitin pannulle. Tämän kaveriksi otin kiinankaalta (126g) ja päälle vähän (10 g) sitruunamajoneesia. Juomaksi tuopillinen kylmää vettä.

Eli lyhyesti: täydellistä vhh/karppisafkaa!

Ravintoarvot koko satsille: 837 kcal, 45 g prot, 6.2 g hiil, 70 g rasvaa, 1.2 g kuitua.

Viikko 46 / 2009 (TKD-viikko 9)

TKD eteni reippaasti tällä viikolla, nimittäin paino putosi mielestäni jo liian alas. Olen ollut näin kevyt viimeksi joskus vuonna 2004, jolloin kokeilin elämäni ensimmäistä laihdutuskuuria. Mutta voisin vaikka vannoa, että kroppani näyttää nyt paremmalta kuin silloin, koska rasvaa ja nesteitä on vähemmän. Uskaltauduin syömään myös hiilareita, kun tilasin ns. oikeaa pizzaa sunnuntaina.

Aamupaino: 68,8 kg (-2,2 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta, -1,2 kg viime viikosta)

SYÖTY ENERGIA: 2369kcal
- PROTEIINIA 133g / 22%
- HIILAREITA 107g / 18%
- RASVAA 156g / 60%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 160kcal

su 15.11.09 (TKD-päivä 54)

Tänään sai nukkua pitkään ja se teki terää. Tilasimme pizzat meille ja kolmelle lainalapselle. Itse otin poikkeuksellisesti ns. oikeaa pitzaa ja valitsin maailman parhaan pizzan palkinnon saanutta Berlusconia. Se oli ihan hyvää, muttei vedä vertoja itsetehdylle karppipitsalle. Kävin kuuden muksun kanssa pulkka- ja kelkkamäessä. Se oli todellista laatuaikaa lasten kanssa ja sain itsekin hien pintaan kun nousin jyrkkää mäkeä ylös kelkkojen ja pulkkien kanssa. Tunsin itseni ykkösluokan iskäksi tuon jälkeen. :-)

SYÖTY ENERGIA: 2572kcal
- PROTEIINIA 124g / 21%
- HIILAREITA 113g / 19%
- RASVAA 159g / 60%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

la 14.11.09 (TKD-päivä 53)

Väsytti ja silmiä särki konsolin ääressä valvominen. Huomasin, että olin ihan kirjaimellisesti pelannut silmäni punaisiksi (!). Siis pällistimiä veresti, en tosin tiedä johtuiko pelaamisesta vai olinko hieronut niihin vahingossa likaisia käsiä tms. Töissä meni normaalia enemmän kahvia. Töiden jälkeen kävin salilla. Laturiksi kaksi minibanaania, goji-marjoja ja hera-jauhetta veden kanssa. Jumppa meni yllättävän hyvin univajeesta huolimatta. Illalla saunaan ja jälleen perusteellinen sukellus Fallout 3:n maailmaan. Yritin lopettaa pelaamisen jo klo 22.30, mutta touhu venähti juonenkäänteiden takia tunnin yliajalle. Sen jälkeen jäin vahtaamaan ilmaiseksi näkyneitä maksukanavia ja sieltä lähinnä aivotonta wrestlingiä (vaihtoehtona oli vain tosi tylsää pehmolesbopornoa... plääh!)

SYÖTY ENERGIA: 2411kcal
- PROTEIINIA 127g / 22%
- HIILAREITA 108g / 19%
- RASVAA 155g / 59%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 149kcal

lauantai 14. marraskuuta 2009

pe 13.11.09 (TKD-päivä 52)

Tänään oli mainio, pitkä aamu. Heräsin ennen herätyskelloa levänneenä - se on mahtava, joskin harvinainen kokemus meikäiselle. Töihin menin vasta klo 11. Ehdin olla mussukan kanssa kotosalla, vietimme mm. laatuaikaa. ;-) Reippailin töihin kävellen ja se antoi hyvin virtaa töihin. Illalla pelasin ahkerasti Fallout 3:a - vähän turhankin ahkerasti, sillä konsoli meni kiinni vasta puolen yön jälkeen lauantain puolella. Hiilareita nassutin vetämällä ison köntin kuivattua taatelia - meikäläisen herkkua lapsuusajoilta asti. :-p

SYÖTY ENERGIA: 2469kcal
- PROTEIINIA 151g / 25%
- HIILAREITA 128g / 21%
- RASVAA 149g / 54%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 134kcal

perjantai 13. marraskuuta 2009

to 12.11.09 (TKD-päivä 51)

Aamu oli pitkä, sillä töihin oli mentävä vasta kello 11. Otin aamiaisen jälkeen laturiksi kaksi mussukan tekemää suklaamuffinssia ja painuin salille. Hartioita tuntui painavan pieni väsymys, eikä laturikaan ollut kovin optimaalinen (valkoista sokeria, vehnäjauhoja ja muuta teollista töhnää). Treeni oli aika raskas, hauiskäännöissä loppui ruuti kesken. Töissä oli lennokas päivä, sillä juoksin pitkin marketteja - ja nappasin sieltä välipalaa. Suolapähkinäpurkin takia hiilarit pompsahtivat reilusti yli tavoitteen.

SYÖTY ENERGIA: 2388kcal

- PROTEIINIA 120g/ 19%
- HIILAREITA 146g / 23%
- RASVAA 163g / 58%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 181kcal

ke 11.11.09 (TKD-päivä 50)

Tänään oli eilistä parempi päivä. Sain levätä hyvin aamuvuoron jälkeen, luin Yrjänää ja pelasin Falloutia. Esikoisen kanssakin hieroimme sovun - se kruunasi päivän.

SYÖTY ENERGIA: 2049kcal

- PROTEIINIA 139g / 28%
- HIILAREITA 80g / 16%
- RASVAA 123g / 56%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Raakakaakaota ja macaa vihersmoothieen

Olen taas aivastella pärskinyt ja nenä on vähän vuotanut. Mussukka taas on valitellut lihaskipuja ja hänen sairaslomansa jatkui tänään. Joten päätin tehdä taas flunssantappaja-smoothien heraproteiinilla. Nyt pistin lisäksi myös macaa ja raakakaakaojauhetta sekaan, koska molemmat ovat ohittaneet parasta ennen -päivänsä. Tulos ei ollut kovin hääppöinen, siis makunsa puolesta. Raakakaakaolla on kumma tapa pilata meikäläisen smoothieiden maku - sen karvas ja raaka maku puskee läpi kaikesta mitä olen tähän mennessä tehnyt. Otin puolet satsista kun pelasin pikkuväen kanssa Mustaa Pekkaa. Toisen osan vedän illalla.

ti 10.11.09 (TKD-päivä 49)

Yöuni oli levottomien painajaisten pätkimää - kiitos esikoisen kanssa käymäni riidan, sen aiheuttaman vihan ja sitä seuranneen katumuksen takia. Aamuvuorossa jaksoin touhottaa töissä. Sain kollegan kautta Utsjoen luomuporoa monta kiloa. Kyseessä on ensi kerta, kun ostan poroa muualta kuin kaupasta. Tämä poro tuli Maajussille Morsian -ohjelmasta tutun utsjokisen poromiehen, Aslak Niittyvuopion, omasta teurastamosta, oli leikattu ja pakattu valmiiksi vakuumipaketteihin kaltaiselleni uusavuttomalla. En malta odottaa, että teen niistä käristystä tai paistan pihvejä reilussa voissa ja laitan kaveriksi kukkakaalimuusia. :-p Päivätorkut jäivät ohuiksi, ja väsy kropassa kävin salilla vetämässä treenin, joka oli kaukana parhaimmista. Ei auttanut edes laturiksi nappaamani kaksi isänpäivämuffinsia. Ojentajat, olkapäät ja yläselkä oli vielä hellinä toissapäivän treenistä. Luin päivän aikana pariin otteeseen A.W. Yrjänän päiväkirjaa, joka piirtää kuvaa ristiriitojen repimästä, korkeakulttuuria harrastavasta älyköstä, joka on aika pelottavan vihainen. Paikoin kirja on vaikealukuinen, mutta enimmäkseen mielenkiintoinen. Yrjänän visiot ovat hyvin kiinnostavia - moni CMX:n kappaleiden sanoituksista lienee löytynyt hänen painajaisunistaan ja päiväkirjamerkinnöistä.

SYÖTY ENERGIA: 2429kcal
- PROTEIINIA 148g / 25%
- HIILAREITA 102g / 17%
- RASVAA 156g / 58%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 173kcal

tiistai 10. marraskuuta 2009

Näin pääset Rovaniemen luomupiiriin

Sain taannoin vihdoinkin Rovaniemen luomupiirin yhteyshenkilön nimen hierojaltani. Hän pyysi sähköpostiosoitteeni, johon kolahti tänään infopaketti yhdistyksestä. Sen luettuani minun pitää tehdä hänelle mailitse vapaamuotoinen hakemus, jonka perusteella yhdistyksen hallitus päättää, olenko kelvollinen jäseneksi.

Luomupiirin jäsenrekisterin pitäjä on Marita Soudunsaari ja hänen sähköpostiosoitteensa on marita.soudunsaari (at) gmail.com. Jos siis haluat Rovaniemen luomupiiriin, lähetä hänelle sähköpostia asiasta.

Mitä infopaketista selviää? No, ensiksin luomupiiriin (Luomuruokayhdistys Hilla ry) kuulumisen hinta. Jäsenmaksu on 10 euroa ja lisäksi on maksettava 50 euron tilaustakuumaksu. Tilaustakuumaksuista tehdään "pohjakassa", jolla katetaan yhdistyksen laskun maksua, sillä tukkujen laskujen maksuajat ovat lyhyitä. Lisäksi kerrotaan, että jokaisen tilauksen tehneen jäsenen laskun loppusummaan lisätään aina 5% tai minimissään 1 euro tilauksen summasta. Maksuilla katetaan yhdistyksen perustamis-, tilinhoito- ym. kuluja.

Aion pistää hakemukseni vetämään lähiaikoina. Katsotaanpa, pääsenkö sisään!

ma 9.11.09 (TKD-päivä 48)

Auvoisan isänpäivän vastapainoksi tästä päivästä ei tullut niin hyvä. Tai no, päivä meni vituralleen vasta illalla. Räjähdin totaalisesti esikoiselleni - ja peräti kahdesti. Riita liittyi hänen koulunkäyntiinsä ja siihen, kuinka hän yrittää ovelasti manipuloimalla syyllistää minua siihen puuttumisesta. Esipuberteetin kanssa taistelua siis. Raivarit veivät melko totaalisesti voimat sekä minulta että pojalta. Saa nähdä, koska hän leppyy. Jotain hyvääkin: reippailin kävellen töihin ja työpäivä meni hyvin.

SYÖTY ENERGIA: 2266kcal
- PROTEIINIA 125g / 20%
- HIILAREITA 75g / 12%
- RASVAA 190g / 68%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 163kcal

maanantai 9. marraskuuta 2009

Viikko 45 / 2009 (TKD-viikko 8)

Tällä viikolla aloin taas tarkemmin seurata ja kirjata syömisiäni. Aloitin uuden saliohjelman. Paino alkoi tippua nopeasti, kun siirryin vähähiilarisemmalle sapuskalle. Keskipaino asettui tasan 70 kiloon. Hiilareita söin lopulta suunniteltua enemmän viikonloppuna isänpäiväleivonnaisten takia.

Aamupaino: 70,0 kg (-2,2 kg aloituspainosta eli 72,2 kg:sta)

SYÖTY ENERGIA: 2403kcal
- PROTEIINIA 134g / 22%
- HIILAREITA 121g / 19%
- RASVAA 162g / 59%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 163kcal

su 8.11.09 (TKD-päivä 47)

Isänpäivä oli varsin mainio, olin täynnä energiaa ja mieli oli korkealla. Hyvän yöunen takasi luomulääkkeet eli sauna ja sänkypaini. ;-) Kaikenlaista kivaa oli aamunkin jälkeen päivän ohjelmassa. Salillakin rauta liikkui keveästi. Hiilareita nassutin taas, koska olin luvannut leipoa neidin kanssa sämpylöitä - ja pari tuoretta piti popsia voin ja juuston kera. :-p

SYÖTY ENERGIA: 2506kcal
- PROTEIINIA 131g / 20%
- HIILAREITA 131g / 20%
- RASVAA 176g / 60%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 237kcal

Hieno isänpäivä

Sunnuntai oli kyllä hyvä päivä, ehkä paras isänpäiväni tähän mennessä. Heräsin levänneenä ja energisenä. Ennen töihin lähtemistään mussukka onnitteli ja antoi lahjapaketin, jossa oli mm. A.W. Yrjänän Päiväkirja ja lahjakortti intialaiseen päähierontaan.

Kun mussukka lähti, pikkuväki hiipi keittiöön keittämään kahvia. He tekivät sen ensi kertaa, tai siis 7-vuotias neitimme, teki. Ja kahvista tuli hyvää! Kaverina oli yksi eilisistä suklaamuffinsseista. Lasten tekemät kortit ja lahjat olivat taas sydäntäsulattavan valloittavia. Neiti, todellinen isän tyttö, oli askarrellut useamman kortin ja lahjan. :-D

Aamupalaksi tein muksuille munakkaat ja menimme ulkoilemaan, koska lunta oli satanut kuin tilauksesta. Neiti kokeili hiihtämistä, mutta lauha nuoskalumi tarttui suksenpohjiin. Onneksi läheistä pulkkamäkeä pääsi laskemaan jo aika hyvin.

Iltapäivällä ehdin vielä pestä pyykkiä, leipoa neidin kanssa sämpylöitä ja käydä kuntosalilla.

Jotain ikävääkin oli. Omaa isääni muistin vain tekstiviestillä. En ole hänen kanssaan puheväleissä. Hän kantaa edelleen kaunaa siitä, että hänen tekemänsä peltikolari johti hänen bonustensa menettämiseen. Typerää ja turhaa. Mutta ehkä hän ja äitini vielä leppyvät ennen kuin kuolema korjaa jonkun.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

la 7.11.09 (TKD-päivä 46)

Pelasin liian myöhään (klo 00.39 asti) Falloutia ja aamulla väsytti. Jaksoin kuitenkin käväistä pikkuväen kanssa ulkona. He halusivat pyöräillä, vaikka oli aika jäistä ja liukasta. Tästä tuli myös hiilarimättöpäivä ihan kuin varkain sillä mussukka teki isänpäiväksi suklaamuffinsseja. Ehdotin kyllä proteiinimuffinsseja, jotka sopisivat paremmin vhh:lle, mutta hän piti päänsä. Illalla nukahdin ajoissa.

SYÖTY ENERGIA: 2554kcal
- PROTEIINIA 137g / 18%
- HIILAREITA 253g / 33%
- RASVAA 169g / 49%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 76kcal

lauantai 7. marraskuuta 2009

Flunssasmoothieen proteiinia

Vaikka flunssan pahin vaihe taitaa olla takana, olen silti pärskinyt ja kärsinyt valuvasta nenästä ajoittain. Tein tänä aamuna mausteisen vihersmoothien, johon laitoin Hermiksen reseptin innoittamana proteiinijauhetta. Ei mitään luomua, vaan ihan kunnon amerikkalaista teollisuussotkua. Olen nimittäin huomannut, että muuten mitä mainioin vihersmoothie on hyvää tavaraa, mutta proteiinipitoisuudeltaan aivan onnetonta. Nyt proteiinia on tarpeeksi. Suklaanmakuinen hera tuo myös vähän makeutta. Vedin puolet annoksesta aamulla ja toisen aika on myöhemmin tänään.

pe 6.11.09 (TKD-päivä 45)

Töissä oli vaihteeksi tosi hektinen päivä, joka venähti yli tunnin yliajalle. Onneksi pääsin suoraan salille purkamaan paineita. Lapojen väli oli jäykkänä - varmaan eilisestä hieronnastakin johtuen - joten lopetin treenin takomalla viitisen minuuttia nyrkkeilysäkkiä. Illan kruunasi kunnon sessio Fallout 3:a, joten venyttelikin jäi laiskan miehen versioksi (lyhyehköt venytykset pääasiassa jaloille). Muu perhe söi karkkia, minulla ei tehnyt sitä mieli.

SYÖTY ENERGIA: 2281kcal

- PROTEIINIA 135g / 24%
- HIILAREITA 109g / 19%
- RASVAA 142g / 57%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 186kcal

to 5.11.09 (TKD-päivä 44)

Päivä alkoi hemmottelulla ja kehonhuollolla, kun menin infrapunasaunaan ja sain 45 minuutin hieronnan hartioille ja selälle. Hieroja valitteli etenkin vasemman puolen selästä, varsinkin pitkän selkälihaksen, olevan tosi kireänä. Kerroin puolieroista kropassa, ja hänkin huomasi ne myös selässä. Kerroin epäileväni lievää skolioosia ja hän hoksi selkärankani tekevän pienen s-kirjaimen muodon lapaluiden välissä. Eli olin ehkä oikeassa! Toki tuo vaiva voi olla toiminnallista skolioosia eli lihaskireyden aiheuttamaa. Aion asian toki tarkistuttaa ammattimaisella fysioterapeutilla, jonne saan toivottavasti työterveyslääkäriltä lähetteen (ja saan työnantajan maksamaan suurimman osan laskusta). Illalla kävin rokottamassa astmaisen esikoispojan H1N1:tä vastaan.

SYÖTY ENERGIA: 2227kcal
- PROTEIINIA 129g / 23%
- HIILAREITA 64g / 12%
- RASVAA 158g / 65%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

ke 4.11.09 (TKD-päivä 43)

Huitaisin aamusta blenderilla mausteisen vihersmoothien, johon lisäsin mangon. Vedin puolet annoksesta ennen varsinaista aamiaista ja toisen puolen otin töihin. Siellä lipitin sen ennen salitreeniä. Mango ei tuonut järisyttävää muutosta makuun, pehmensi toki sitä, mutta ilmankin pärjään oikein mainiosti. Salilla aloitin uudella ohjelmalla varsin kevyesti. Leuanvedotkin tuntuivat menevän helposti.

SYÖTY ENERGIA: 2430kcal

- PROTEIINIA 126g / 21%
- HIILAREITA 103g / 17%
- RASVAA163g / 62%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 153kcal

Pojalla lieviä sivuoireita

Rokotettu esikoinen on valitellut pistokohdan eli olkapään arkuutta ja ajoittaista huonoa oloa. Hän oli poissa koulusta perjantain, mutta jo tänään lauantaina vaikutti taas paljon parempivointiselta. Ei ainakaan vielä näytä iskeneen Heikkilän Antilta tuttu keuhkokuume tms. vakava sivuoire. Ja tuskin iskeekään.

torstai 5. marraskuuta 2009

Poika on piikitetty

Kallistuin siis sittenkin H1N1-rokotteen kannalle - siis esikoispoikani kohdalla. Sain aran ja piikkikammoisen pojan taivuteltua järkiperusteluilla (ja pienellä lahjonnalla) piikitettäväksi. Jono terveysasemalla oli melkoinen, mutta homma käytti joutuisasti. Sairaanhoitajat olivat tosi mukavia ja 7-vuotias sisko oli mukana tukijoukoissa. Seuraan nyt aistit tarkkana, saako poika sivuoireita rokotteesta. Tuoreeltaan hän valitteli kättä aristavan hieman, mutta taisi jo nukahtaa ilman särkylääkkeitä. Olo on lievästi huojentunut, tunnen tehneeni voitavani astmaisen esikoiseni kanssa tässä tapauksessa - sanokoon Heikkilän Antti ja muut antirokottajat mitä tahansa. Se on toki lisättävä, että supervahvaa D:tä syömme koko perhe edelleen säännöllisesti, josko sekin toisi ekstrasuojaa.

Pitäisikö astmainen poika sittenkin rokottaa?

Olen asettunut vastustamaan H1N1-rokotuksen ottamista. Itse en aio sitä edelleenkään ottaa, mutta eilen 11-vuotias esikoispoika mainitsi asiasta. Hänkään ei tietenkään innostu piikistä. Sanoin jo aluksi, että hän ei tarvitse piikkiä.

Mutta nyt olen alkanut katua päätöstäni. Torniolaisen 8-vuotiaan tytön kuolema on tietysti mielessä. Ja juuri äsken Ylen radiouutiset toitottivat tällaista:

"Allergia- ja astmaliitto suosittelee sikainfluenssarokotteen ottamista allergiaa ja astmaa sairastaville. Liiton mukaan allergiat yleensä eivät ole este sikainfluenssarokotteen ottamiselle, mutta kananmuna-allergia voi estää rokotteen ottamisen. Allergianeuvoja Sirkka-Liisa Piippo kertoo, että kananmuna-allergiasta mahdollisesti kärsivän tulee keskustella lääkärin kanssa ennen rokotteen ottamista. Astmaa sairastavalle rokote on tärkeä, koska tauti aiheuttaa keuhkoputken tulehdustilan. Astmaatikko saa keuhkoputken tulehduksesta herkemmin infektion, joka voi johtaa astmakohtaukseen tai keuhkokuumeeseen."

Alan kallistua sille kannalle, että ehkä sittenkin esikoispoikani menee H1N1-piikille. Olisi karmeaa, jos hän saisi sikainfluenssan takia vaikka pahan keuhkotaudin ja hänellä kävisi kuten torniolaiselle tytölle. Ja toisaalta, vaikka rokotteesta tulisi sivuoireita, ne tuskin tappavat - kuten keuhkosairaalle voi pahimmillaan käydä tämän viruksen seurauksena.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

ti 3.11.09 (TKD-päivä 42)

Tänään kroppa ja samalla mieliin tuntui puhdistuneelta. Töissä olin aamuviidestä lähtien ja piipahdin myös tekemässä leuanvetotestin, jonka tulos ei päätä huimannut.

SYÖTY ENERGIA: 2621kcal
- PROTEIINIA 164g / 25%
- HIILAREITA 67g / 10%
- RASVAA 185g / 65%
LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

tiistai 3. marraskuuta 2009

Viides leuanvetotesti: Vain kahdeksan leukaa

Tänään kokeilin leuanvetomaksimiani. Ja tulos meni penkin alle - tosin kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti. Jaksoin vetää vain kahdeksan leukaa. Se on yhden vähemmän kuin edellisellä kerralla runsas kuukausi sitten. Ja ohjelman mukaan minun olisi pitänyt saada 20 toistoa eli siis 12 enemmän kuin jaksoin tehdä. Masentavaa! Selityksiä?

Takana oli lyhyehkö yöuni ja aamuvuoro. Olin myös pitänyt kahden viikon tauon leuanvedoista ja muista treeneistä ja sairastanut myös flunssan.

Ei auta kuin purra hammasta ja jatkaa sinnikkäästi Twenty Pull-Ups -ohjelmaa. Ei se 20 leukaa voi olla mahdoton saavuttaa edes kaltaiselleni heikolle rääpäleelle!

Superfoodeja halvemmalla Amerikasta

Kävin huvikseni vertailemassa parin superfoodin hintoja nettikaupoista. Mukana on kaksi suomalaista eli Puhdistamo ja Cocovi sekä jenkkikauppa iHerb.

Löysin iHerbistä sekä gojimarjoja että maca-jauhetta, jotka ovat suosikkejani superfoodeista. Ja miten kävi?

Amerikasta tosiaan saa halvemmalla superfoodejakin.

Pienen, 199 gramman goji-marja -pussin kilohinnaksi tulee iHerbissä 35,03 euroa. Se on liki kaksi euroa halvempi kuin Puhdistamon kilon säkki ja vajaan euron halvempi kuin sama pussi Cocovilla.

Maca-jauheessa hintaero on paljon räikeämpi. Jenkkikaupan jauhe maksaa 27,9 euroa kilo. Puhdistamon halvin maca-jauhe maksaa 46,91 euroa kilolta. Cocovilla on valikoimissa vain yhden sortin macaa, joka maksaa 42 euroa kilolta.

Merkit ovat toki Jenkkilässä toisenlaiset kuin kotimaan verkkokaupoissa. Luomua lupailevat amerikkalaisetkin omansa olevan, joten tuskin mitään sen pahempia myrkkyjä sisältävät kuin suomalaisetkaan.

Todennäköisesti tilaan seuraavan vitamiinitilauksen yhteydessä myös superfoodeja Amerikasta. Ja oli taas mielenkiintoista huomata Cocovin olevan jälleen hieman halvempi kuin Puhdistamon. Jälkimmäisestä tilaan jatkossa vain niitä tuotteita, joita en muualta saa ollenkaan.

Puhdistunut olo

Olo tuntuu puhdistuneelta viime yön jälkeen. Nukahdin pää mussukan sylissä ja hän kertoi aamulla minun hikoilleen voimakkaasti. Ilmeisesti loputkin flunssapöpöt lähtivät hien mukana. Tunnen itseni liki uudelleensyntyneeksi: virtaa riittää ja mieli on korkealla. En tiedä, vaikuttivatko vihersmoothiet ja superfoodit asiaan.

Vhh villitsee työpaikalla

Olen unohtanut kertoa, että vähähiilihydraattinen dieettini on innostanut työkavereitani kokeilemaan myös kyseistä ruokavaliota. On ollut ilo seurata kollegoiden hoikistumista ja vertailla ruokia. Yksi työkaverini on lähettänyt minulle jopa kännykkäkuvia rasvassa tirisevistä aterioistaan. Ja onhan kivaa antaa omia vinkkejä ja tietoa ruokavaliosta.

ma 2.11.09 (TKD-päivä 41)

Viikko alkoi karmeasti. Oli todella stressaava aamu ja huusin lapsillekin turhan helposti. Stressiä lisäsi sekin, että halusin tehdä ja punnita vihersmoothien heti herättyäni. Työpäiväkin oli tosi kiivas. Iltapäivällä kävin neidin kanssa sirkuskoulussa, jossa vanhemmatkin saivat mennä mukaan. Tein mm. ensi kertaa kuperkeikan taaksepäin sitten kouluaikojen! :-) Hiilareita kertyi yli odotusten - mutta onneksi ne olivat parasta a-ryhmää = vihersmoothien vihreistä paholaisista.


SYÖTY ENERGIA: 2198kcal

- PROTEIINIA 119g / 21%

- HIILAREITA 118g / 21%

- RASVAA 141g / 58%

LIIKUNNALLA POLTETUT: 0kcal

Takaisin ruotuun

Flunssa vaikuttaa vihdoin voitetulta. Takana on myös Halloween-pippalot, joissa otin maltillisesti alkoholia ja vedin mm. ensi kertaa Iron Maidenin "Wasted Yearsin" karaokessa. :-) Hiilariakin mätin viikonloppuna runsaasti yli oman tarpeeni. Nyt siis vähähiilarinen ruokavalio päälle ja kaloreita laskemaan.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Vihersmoothie-viattomuus meni

Inspiroiduin niin tuosta edellisessä postissa mainitsemastani mausteisesta vihersmoothiesta, että ostin ainekset kaupasta. Vain vehnänorasjauhe jäi puuttumaan. Kävin kunnon porvarillisessa K-kaupassa, josta löysin osan aineksista vielä luomuna. :-D

Pistin blenderiin seuraavat ainekset:

- kaksi luomuomenaa kuorineen mutta ilman siemenkotia (198g)
- puolikas kuorittu sitruuna (45 g)
- kaksi sellerinvartta (60 g)
- inkivääriä muutaman sentin pätkä (14 g)
- vajaa teelusikallinen kurkumaa (alle 1g)
- teelusikallinen spirulinaa (3 g)
- kuorittu luomukiivi (65 g)
- kuorittu banaani (120 g)
- n. 3 dl vettä

Kaikki nämä huolella sekaisin ja tuloksena oli ektoplasmaa muistuttava vihreä neste. Sattumia oli yllättävän vähän, smoothiesta tuli odotettua juoksevampi. Maku oli yhtä aikaa lievästi tulinen ja samalla todella kirepän raikas. Ei ollenkaan niin pahaa kuin aiemmin kokeilemani superfood-smoothiet! Toki tätä ei voinut huitaista huiviin kerralla, sillä tästä pitäisi ohjeen mukaan tulla kait kaksikin annosta. Minä ryystin (ja pureskelin) koko satsin.

Tämän smoothien terveellisyyden todella pystyi maistamaan (kertyihän kasviksia liki puoli kiloa)! Ja tuntui, että flunssainen oloni olisi helpottanut aika pian - tai sitten vain kuvittelin niin.

Tässä ravintoarvot: 245 kcal, 3.3 g prot, 48 g hiil, 2.6 g rasvaa, 8.5 g kuitua.

Tätä teen kyllä toistekin, se on vissi! Vaikka vielä viikonlopun aikana.

BTW, jotta totuus ei unohtuisi: söin vielä illalla Mäkkärin caesar-salaatin (ilman krutonkeja) ja varsin ison satsin lisäaineillä kyllästettyjä irtokarkkeja. ;-) Toivottavasti viimeksi mainitut myrkyt eivät nollanneet vihersmoothien positiivisia vaikutuksia.

Nyt riitti pseudoefedriini!

En uskalla enää ottaa yhtään pilleriä lääkärin määräämää flunssalääkettä. Sain nimittäin juuri niitä apteekkitädin mainitsemia sivuvaikutuksia. Heräsin toissayönä neljän aikaan sydämentykytyksiin. Uni ei meinannut tulla millään, vaikka olin väsynyt. Vasta parin tunnin jälkeen nukahdin vielä hetkeksi. No, ainakin tukkoisuus hävisi lääkkeen ansiosta, se on tunnustettava.

Kylläpäs mielessä kukkuvat Heikkilän Antti, Hermis, Pakurimies-Tarzan ja muut lääkevastaiset tyypit ja heidän sanomansa. Menin silti tähän lankaan, vaikka se epäilyttikin.

Jos vain jostakin saan sopivia luomu- ja superfood -aineksia tähän hätään, yritän nitistää loput flunssaoireet esimerkiksi tällä.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Neljäs kerta toden sanoi - suklaajuoma onnistui

Kokeilin vielä kerran suklaajuomaa. Tällä kertaa aamiaiseksi, sillä flunssan takia ei ollut nälkä nimeksikään. Pistin desin chocolate blissiä, vajaan desin eli 45 grammaa vanilla agavea ja peräti kaksi banaania (ylikypsää sellaista) sekä litran vettä. Huolellisen sheikkaamisen jälkeen maku oli kohdallaan. Okei, ei tämä mitään taivaita räjäyttävä makunautinto vieläkään ollut, mutta meni alas irvistelemättä.

Flunssa ei ole vieläkään parantunut. Itse asiassa olo oli tänään kehnompi kuin eilen. En tiedä johtuiko se saunasta vai siitä, etten uskaltanut ottaa eilen pseudoefedriiniä, mutta joka tapauksessa menin taas työterveysasemalle. Lämpö oli vain hivenen koholla, 36.8 astetta, mutta poskionteloissa ei ollut tulehdusta ja tulehtunut korva oli vielä punainen. Lääkkeeksi ei tullut muuta kuin lepoa ja runsasta nesteen juontia. Ja kaksi päivää sairauslomaa.

Sorruin kotona pseudoefedriiniin. On pakko, jotta pääsen työkuntoon perjantaiksi.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Kolmas yritys suklaajuomaa

Muistin taas pitkästä aikaa chocolate bliss -jauheen, jonka päiväys uhkaa tulla kohta vastaan. Ajattelin myös, että superfood-juoma voisi helpottaa flunssaista oloa. Viime kerralla juomasta tuli karvaan makuinen, joten lisäsin vanilja agavea enemmän.

Pistin siis desin chocolate blissiä, vajaan desin (40 g) vanilla agavea sekä n. 750 grammaa vettä. Sheikkasin huolellisesti ja maistoin... yhhh... ei niin pahaa kuin viimeksi, mutta ei taatusti hyvääkään. Hörpin irvistellen osan juomasta, kunnes päätin pistää pienen (n. 5 g) nokareen luomuhunajaa ja normibanaanin sekaan. Ne pehmensivät makua, joka ei siltikään hivellyt mieltä ja kehoa. Sori vaan, Postin Olli, mutta tämä ei ollut mikään universumin räjäyttävä ylimaallinen makunautinto... No, hyvää seurasi myöhemmin, tai ehkä vain kuvittelin, sillä oloni piristyi hivenen.

Pakko lisätä reippaalla kädellä makeuttajia chocolate blissiin, jotta saan tuhottua loput jauheesta. Enkä usko hevillä ostavani kyseistä ainetta toiste, vaikka Postin Olli kuinka sitä hehkuttaa.

Sairasta sakkia

Kävin eilen maanantaina työterveyslääkärillä. Diagnoosina oli vasemman korvan korvatulehdus, tosin lievä sellainen. Onneksi vältyin antibioottikuurilta. Lekuri kirjoitti kuitenkin yllättävän tujun lääkkeen nuhaan ja tukkoisuuteen: pseudoefekdriiniä. Apteekin täti luetteli mahdollisia sivuvaikutuksia: vatsakivut, huono olo, unettomuus, sydämentykytykset ja jopa rytmihäiriöt! :-o Uskalsin ottaa yhden pillerin eilen enkä huomannut sivuvaikutuksia.

Takana on noin 10 tunnin paikoin pätkittäinen yöuni. Olo on hieman huonompi kuin eilen illalla - ehkäpä juuri siksi ettei pseudoefedriini vaikuta enää elimistössä. Sairauslomaa on vielä tänään ja huomenna pitäisi olla työkunnossa.

Perheessä on muitakin sairaita. Mussukalla on kuumetta ja lihassärkyä, kuopuksella on toisessa silmässä silmätulehdus. Käytin eilen molempia lääkäreillä myös. Ja lisäksi esikoista kouluterveydenhoitajalla terveystarkastuksessa. Eilen lepo jäi siis vähiin eikä ihme että simahdin nopeasti kun pääsin vatupassiin.

TKD-projekti jatkuu lähipäivinä, kunhan tervehdyn. Leuanvetotesti ja kuntosalitreenit palaavat kuvioihin, kunhan olen varmasti terve.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Flunssa iski

Eivät pelastaneet vitamiinien yliannostus, superfoodit ja luomusapuskat. Flunssa iski. Raotin vastustuskykyni panssaria syyslomalla, kun pelasin paljon ja nukuin muutamana yönä liian vähän. En tiedä, vaikuttiko (huonoon suuntaan) perjantain infrapunasauna ja hieronta sekä hatha-jooga? Kurkku tuntui karhealta perjantaiaamuna, mutta olo tuntui sekä hieronnan että joogan jälkeen hyvältä.

Lauantaiaamuna heräsin väsyneenä - en millään olisi halunnut nousta ylös. Vasenta korvaa jomotti ja pian särky paheni. Oli pakko ottaa tulehduskipulääke ja levätä ennen anopin miesystävän hautajaisia. Onneksi lääke ja pieni lepo auttoivat ja pahin korvasärky hellitti. Illalla korva kipuili taas, joskin lievempänä ja pistin toisen tabun huuleen ennen petiin menoa.

Nyt aamulla kurkku on taas kipeänä, olo tukkoinen ja väsynyt ja vetämätön. Korvaa ei ainakaan särje sentään. Huomenna pitäisi lähteä aamukoneella työreissulle pääkaupunkiseudulle. Ei taida onnistua, vaan menen työterveyslääkäriin ellen koe ihmeparanemista.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Hathajoogassa ensi kertaa

Perjantai oli kehonhuoltopäivä. Ensin kävin aamulla mittauttamassa rasvaprosenttini ja kiiruhdin kotiin pikaiselle aamiaiselle. Sitten kiirehdin infrapunasaunaan ja hierottavaksi. Valittelin Pleikkarin ääressä kipeytynyttä niskaani, joten hieroja hieroi niskan, hartiat ja selän. Selkä oli muutenkin varsin kireänä, etenkin pitkät selkälihakset. Epäilen syyksi intensiivistä selkätreeniä eli ylätaljaa, leuanvetoja, maastavetoa ja soutua.

Peruin hierojan suosituksesta leuanvetotestin perjantailta ja menin sen sijaan joogaan. Työkaverini vetää hatha-joogaa työpaikallani perjantai-iltapäivisin. Yleensä työvuoroni ovat sattuneet sen kanssa päällekkäin enkä ole päässyt sinne. Mutta nyt pääsin, kun olen lomalla. Hatha oli mahtavaa! Kehoa ja mieltä hellivää, ja paljon helpompaa kuin astangajooga, jota harrastin vähän aikaa muutama vuosi sitten. Näille tunneille on pakko päästä useammin!

perjantai 23. lokakuuta 2009

Syysprojektin välitilinpäätös ja jatkohanke

Kävin tänä aamuna mittauttamassa rasvaprosentin pihdeillä tutulla mittaajalla. Ja tässä tulos:

Pihtimittaus 23.10.09

- paino: 69,0 kg (-3,0 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaprosentti: 14,6% (-0,7% yks. alle 2 kk:ssa; rasvaa 10,1 kg eli -0,9 kg alle 2 kk:ssa)
- rasvaton paino: 58,9 kg (-2,1 kg alle 2 kk:ssa)

Eli rasvaprosentti on pienentynyt elokuun lopusta - vaikkakaan ei niin paljon kuin olin toivonut.
TKD-projektin aikana eli syys-lokakuussa olen syönyt keskimäärin 2500 kcal ja hiilaria olen vetänyt keskimäärin alle 90 grammaa/vuorokausi. Hiilaria mussutin enemmän kuin kesällä CKD-projektissa, mutta pääasiassa ennen salitreenejä.

Koska otsikon mukaan kyse on syysprojektin välitilinpäätöksestä eikä suinkaan lopusta, homma jatkuu. Projektille tulee lisää mittaa. Syysprojekti venähtää aina joulun alusaikaan saakka, siis viikot 44-51 eli kaikkiaan kahdeksan viikkoa. Mikä on tavoite? No, painaa rasvaprosentti alle 14:n.

Mikä muuttuu? No, ruokavaliossa ei kovin suuria muutoksia, siis edelleen vhh-ruokavalio, jota buustaan superfoodeilla ja lataan hiilaria ennen salitreenejä. Hiilaria on lepopäivinä max 50 g ja treenipäivinä max 100 g. Hiilarimättöpäiviä pidän noin joka toinen viikko. Projektin loppusuoralla saatan puristaa hiilareita vieläkin vähemmäksi.

Ja aivan munkkielämää en vietä, sillä edessä on muutamat bileet ennen joulua - ja silloin varmaan meni alkoholia (maltillisesti kuitenkin, ainakin toivottavasti...). Proteiinia syön vähintään 2 grammaa per rasvaton painokilo eli noin 120 grammaa/vrk.

Vähennän myös vähän energiansaantia. Ensin syön noin 2400 kcal ja projektin loppusuoralla 2300-2200 kcal.

Muutan hieman saliohjelmaa. Painotan edelleen isoja perusliikkeitä, mutta hienosäätöä on luvassa. Tästä enemmän tuonnempana.