Sokeritauti?

Viime viikolla kuulin uutisia, jotka pysäyttivät kyllä miettimään. Kävin 30-vuotistyötarkastuksessa verikokeissa. Siellä selvisi, että verensokerini on varsin korkealla. Verensokerin paastoarvo huiteli 7,4 maissa. Työterveyshoitaja totesi, että todennäköisesti minulla on diabetes. Minua tutkitaan tarkemmin ja pääsen lääkärille elokuussa. Hän antaa sitten diagnoosin.

Joka tuutista diabetekseen hoitoon tyrkytetään painon pudottamista, terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa. Kävin hoitajan kanssa läpi omat rutiinini ja hoitaja totesikin, että näistä neuvoista ei ole meikäläiselle apua. Hän arveli minun saavan lääkkeet tautiini.

Hoitaja kehotti minua elämään kuten tähänkin asti eli liikkumaan, syömään säännöllisesti ja terveellisesti, kunnes lääkäri toisin mahdollisesti elokuussa määrää.

Uutinen siitä, että terveyden perikuvana elämisestä huolimatta olen todennäköisesti sairastunut diabetekseen, on ollut järkytys. Tuntuu niin epäreilulta, että huonot geenini eivät ole pysyneet kurissa terveellisistä elintavoistani huolimatta. Tämä on huutava vääryys! :-( Pahan aknenhan sairastin jo teininä. Lisäksi minut on siunattu kropalla, johon liha ei tartu, mutta läski kyllä. Geeneissäni on myös sepelvaltimotautia, joka on varsin yleinen diabeetikoilla. Ja lisäksi reumaa. Onkohan minulle tulossa kenties koko perkeleellinen värisuora näitä inhoja tauteja? Miksi juuri minulle jaettiin näin paskat kortit?

Eikä helpota sekään, että viime vuosina vaivanneen väsymyksen syy on selviämässä. En tiedä, onko diabetes haitannut myös lihasten kasvua.

Joka tapauksessa tuo uutinen on latistanut lopunkin intoni kirjata syömisiäni - kalorien laskemisesta puhumattakaan. Olen kuitenkin syönyt entiseen tapaani, siis proteiinipainotteisesti ja treenannutkin kuten tähän saakka. Mutta ehkäpä kalorien laskemiseenkin vielä palaan, olisi sitten lääkärille ja/tai ravitsemusterapeutille tarkkaa tietoa tähän astisesta ravitsemuksestani tarjota.

Blogin päivittäminenkin taitaa harventua entisestään. Mutta sinnittelen silti elon tiellä, kunhan saan uutisen sulateltua ja opin olemaan sinut sairauteni kanssa.

Mihin tämä aika katoaa?

En ole varmaan ainoa, joka tuota miettii tämän tästä. Ruokien laskeminen on meikäläiseltä jäänyt kaikkien muiden (muka) kiireellisempien asioiden jalkoihin. Ehkä en ole niin nälissäni, että pitäisin sapuskoistani niin tarkkaa kirjaa kuin dieetillä?

Itse asiassa laskin sähköpostini draftiin viime viikon syöminkejä, mutta tein todellisen amatöörin mokan ja sain kadotettua koko viikon ruokapäiväkirjan klikkaamalla jostakin mystisestä paikasta. Muuten aina niin luotettava Gmail ei palauttanut hengentuotostani bittiavaruudesta. Sen verran kuitenkin viime viikosta, että vaikka liikuin melkoisen ahkerasti, söinkin varsin reippaasti, keskimäärin noin 500-800 kcal yli kulutuksen (eli 2500-2800 kcal liikuntakulutuksen jälkeen). Painoni ei kuitenkaan ole ryöpsähtänyt ylöspäin, vaan olla jukittaa hivenen yli 70 kilossa. Minun pitäisi syödä siis nykyistä enemmän, jos aion saada lisää lihaa.

Uusi, kaksijakoinen treeniohjelma lyhyillä sarjoilla tuntuu melkoisen raskaalta. Muutenkin viime viikko meni miltei sumussa, tunnuin olevan rättipoikkikatki miltei jatkuvasti. Lauantaina tosin jaksoin jorata melkoisen ahkerasti. Saimme vaimon kanssa kutsun tuttavien luo laulamaan karaeokea. Meikäläinen on vain kerran aiemmin tuota taiteenlajia harrastanut (poikien pakottamana omissa polttareissani 7 vuotta sitten). Mutta kun lämpenin, niin vedin silminnäkijöiden mukaan melkein kolmen tunnin shown. En pelkästään laulanut ääntäni käheäksi vaan tanssin ja spiikkasin joka biisin. Kovasti sain kehuja esiintymisestäni - menköön osa positiivisesta palautteesta kuuntelijoiden nauttiman alkoholin piikkiin. :->

Kovempi jalkatreeni, juoksulenkki ja karaokeshow vetivät pohkeeni totaalisen juntturaan pariksi päiväksi. Kävelin kuin puujaloilla pari päivää. Vaimon upea hieronta kuitenkin auttoi. Hän sanoi, että pohkeeni ovat raskausarvilla! Kunpa hauikseni tai rintalihakseni paisuisivat yhtä helpolla...