Olen palannut. En sentään kuolleista, mutta kuitenkin todellisesta rapakunnosta. Tai olen siis edelleen rapakunnossa.
Takana on varsin pitkä, synkkä ja stressaava syksy. Viime kesä meni selkävammaa kuntouttaessa, enkä sen palannutkaan takaisin salitreenien pariin. Motivaatio katosi. Ei kiinnostanut. Yksi syy oli selkävamma, jota kuntouttanut fysioterapeutti kehotti unohtamaan kyykkäämisen, maastavedon ja pystypunnerruksen - eli kaikki parhaat, kehittävät liikkeet. Toinen oli elämäntilanteeni, joka uhkasi pahimmillaan suistaa minut masennukseen. Kolmas syy oli työ, jossa jouduin neljäksi kuukaudeksi työnjohtajaksi keskellä isoa uudistusta. Neljäs syy oli asuntoni remontti, jota aloin tehdä tämän kaiken keskellä töiden jälkeen.
Vielä kun tähän lisätään se, että söin lähes mitä tahansa moskaa sain ja ehdin suuhuni lappaa, niin tiukka, urheilullinen kroppa oli pian pelkkä muisto. Se oli taas se laihan läskin ruho, josta olin onnistunut viime vuosien aikana pääsemään eroon.
Nyt remontti on loppusilausta vaille valmis, työrintamalla on rauhoittunut ja siviilielämän kanssakin olen suunnilleen sinut. Kun joulu ja vuodenvaihde ovat takana, on varsin sopiva aika tehdä ryhtiliike. Siitä tarkemmin myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti